Hanke Kehittämishanke - 48235 Saarijärven rekkaparkin ja logistiikkakeskuksen selvitystyön yhteistyöhanke SSYP Kehitys Oy 01.08.2017 - 25.06.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kyseessä on SSYP Kehitys Oy:n ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yhteistyössä tehtävä tiedonhankintahanke, jossa tutkitaan Saarijärven logistiikkakeskuksen ja rekkaparkin perustamiseen liittyvät vaatimukset sekä uudenlaisen logistiikkatoimintamallin mahdollisuuksia. Saarijärven kaupungin elinkeinoelämän kehittämisyksikön SSYP Kehitys Oy:n tehtävänä on luoda uusia liiketoiminnallisia mahdollisuuksia Saarijärvelle ja edistää alueen eri tahojen ja eritoten yritysten elinvoimaisuutta monin eri keinoin. Yksi, merkittävä tällainen on ns. logistiikkakeskuksen ja rekkaparkin luominen alueelle. Äänekosken biotuotetehtaan vaikutus mm. rekkaliikenteen lisääntymiseen valtatie 13:lla on merkittävä ja antaa potentiaalin luoda uutta liiketoimintaa Saarijärven alueelle. SSYP Kehitys on tämän johdosta jo alustavasti tutkinut kymmenkunnalta suomalaiselta ja kansainväliseltä logistiikkayritykseltä kiinnostusta ns. rekkaparkin käyttöön ja tavaroiden välivarastointiin rekkaparkin läheisyyteen eli ns. logistiikkakeskukseen. Kiinnostus ja palaute oli hyvä. Lisäksi, Saarijärven sijainnin ollessa suosiollinen pitkän matkan tavarakuljetuksille, Saarijärvi nähdään logistisesti mielenkiintoisena solmukohtana, jota ei olla aiemmin hyödynnetty. Tämän kokonaisuuden selvittämiseksi kuitenkin tarvitaan paljon informaation keräämistä ja siksi nähdään tärkeäksi luoda tiedonhankintahanke rekkaparkin ja logistiikkakeskuksen perustamiseen liittyvistä asioista. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 48235 Aloituspäivämäärä 01.08.2017 Loppumispäivämäärä 25.06.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Uusi liiketoiminta logistiikka Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta SAARIJÄRVI Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: