Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 18568 Sähköisten taululaitteiden hankinta Kyrkslätt Skytteförening rf 01.04.2016 - 27.05.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kyrkslätt Skytteförening on määrätietoisesti kehittänyt toimintansa 2000-luvulla, sekä laadullisesti että määrällisesti ja saavutti sinettiseurastatuksen 19.11.2015. Seuran toiminnan edelleen kehittämisen ensisijainen haaste on suorituspaikkojen vähyys ja vanhanaikaisuus. Seura menetti Masalan ulkoradan 31.12.2015 ja joutuu tulevana kesänä keskittämään ulkoaktiviteetit Inkoon radalle. Kirkkonummen kunta on tehnyt vuokrasopimuspäätöksen Vuohimäessä sijaitsevan 1,5ha maa-alueen vuokraamisesta ampumaratakäyttöön. Seura on laatinut suunnitelmat uudelle ampumaradalle mutta tarvittavien lupien lainvoimaisuuden saavuttaminen tulee viemään aikaa. Rakentamaan päästään aikaisintaan 2017-18. Sisätiloissa harrastettava ilma-aseammunta on täällä hetkellä seuran harrastetuin laji. Kirkkonummella on kuitenkin tarjolla riittämättömät tilat vanhanaikaisilla taululaitteilla. Sähköisiä taululaitteita jotka ilmoittavat tulokset kymmenesosapisteen tarkkuudella, kuten arvokisoissa vaaditaan, ei ole käytettävissä olevalla Kirkkonummen kunnan radalla tai yksityisillä suorituspaikoilla tarjolla. Määrätietoinen harjoittelu vaatii kuitenkin sähköisiä taululaitteita. Harjoitustilanteissa sähköiset taululaitteet tarjoavat muitakin etuja. Laitteet voidaan kalibroida lyhyemmälle ampumaetäisyydelle kuin 10m. Tämä antaa mahdollisuuden hyödyntää sinänsä ilma-aseammuntaan riittämättömiä tiloja. Tarjolla on helposti siirrettävissä olevia lyijyloukuilla varustettuja laitekokonaisuuksia jotka mahdollistavat tilapäisen ampumaharjoittelun erinäisissä tilossa, jopa omakotitalojen kellareissa, autotalleissa yms. Seura etsii jatkuvasti ilma-aseammuntaan sopivia tiloja. Tällä hetkellä seuran käytettävissä ovat Kirkkonummen kunnan Gesterbyn koulukeskuksen väestösuojan 6 paikkainen rata jolla on paperiset taululaitteet ja sovittaessa Masalan LähiTapiola Sportcenterin tilat jonne seuran kuitenkin pitää tuoda mukaan omat taululaitteensa. Seura on myös sopimussuhteessa Kisakallion urjeiluopiston kanssa jolla on jonkin verran sähköisiä taululaitteita, ei kuitenkaan riittävästi suuriin tapahtumiin. Hankittavat taululaitteet soveltuvat myöhemmin käytettäväksi myös ulkoammuntaan pienoiskiväärillä rakennettavalla Vuohimäen radalla. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 18568 Aloituspäivämäärä 01.04.2016 Loppumispäivämäärä 27.05.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pomoväst rf Toteutuskunta KIRKKONUMMI Julkisen rahoituksen osuus: 49,65 % Jaa: