Hanke Kehittämishanke - 293450 Salo 360° Matkailuhanke 2025-2027 Yrityssalo Oy - 31.03.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen päätoteuttajana on Yrityssalo, joka toteuttaa hanketta 1.1.2025-31.3.2027. Osatoteuttajana on Lomalaidun, joka osallistuu työpakettiin 2 ajalla 1.1.-31.12.2025. Lähtökohtana on myötävaikuttaa Salon maaseutualueen pienyritysten kasvua paremmin edellytyksin. Toimenpiteiden avulla haluamme luoda uutta elinvoimaa maaseutualueille, lisätä ympärivuotisen ja vastuullisen liiketoiminnan edellytyksiä ja kannustaa yrityksiä uudistumaan digitaalisten työkalujen avulla ja tiedolla johtaen. Yhteistyön ja liiketoiminnan kehittäminen sekä tuotteistaminen perustuu koko Suomen ja myös maaseutualueiden vahvuuksiin – luontoon, lähiruokaan ja paikallisuuteen kuten kulttuurihistoriaan. Haluamme myötävaikuttaa uuden ja kestävän ruokamatkailun syntymiseen sekä kotimaassa että etenkin kansainvälisillä lähimarkkinoilla. Kehittämisen läpileikkaavat teemat, jotka muodostavat myös hankkeen työpaketit: 1. Vastuullisen matkailun ja yritysten vihreän siirtymän edistäminen 2. Kansainvälisten kumppanuuksien vahvistaminen ja niiden avulla kansainvälisen matkailun edistäminen yhteistyössä Lomalaidun ry:n kanssa 3. Yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn parantaminen digitaalisella aikakaudella 4. Liiketoimintaprosessien kehittäminen tiedolla johtamiseen perustuen Hankkeen tuloksena alueen yrityksistä on 15 mukana STF-polulla, joka mahdollistaa Salon alueen hakeutumisen STF-destinaatioksi. Hankkeen myötävaikutuksena ja yhdessä 6-10 kv-kumppanin kanssa on kehitetty paketoituja kiertomatka- ja yhteistuotteita 8-12 kpl. Tapa tehdä tuloksellista kansainvälistymisentoimenpiteitä on konseptoitu. Toimintatapa leviää muille maaseutualueille Suomessa. Tuloksena alueen matkailuyritysten kyky hyödyntää tehokkaasti digitaalisia alustoja liiketoiminnan vauhdittajana ja päätöstentekokyky tietoon pohjautuen kasvaa. Ruokamatkailun tuotteistaminen mahdollistaa ympärivuotisen matkailun edistämisen. Kansainvälisiltä markkinoilta odotetaan 10 %:n kasvua. Kotimaan kasvuodotukset ovat 10 %:n luokkaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 293450 Loppumispäivämäärä 31.03.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kansainvälisyys, kansainvälistyminen Matkailu Tuotekehitys Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Live-tapahtuma 14.3.2025 klo9:30 - 16:00 Tuotteesta elämykseksi – Kehitä matkailutuotteesi kansainvälisille markkinoille Live-tapahtuma 13.3.2025 klo13:00 - 16:00 Tule mukaan matkailualan yhteistyöworkshopiin – löydä uudet kumppanit ja kehitä houkuttelevia tuotteita Live-tapahtuma 7.3.2025 klo9:30 - 16:00 Kansainvälistymisen ABC – – Konkretiaa ja case-esimerkkejä kansainvälistymistä aloitteleville matkailuyrityksille ja matkailuliiketoiminnasta kiinnostuneille maaseudun yrityksille Live-tapahtuma 7.3.2025 klo9:30 - 16:00 Kansainvälistymisen ABC – Konkretiaa ja case-esimerkkejä kansainvälistymistä aloitteleville matkailuyrityksille ja matkailuliiketoiminnasta kiinnostuneille maaseudun yrityksille Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta SALO Kokonaisrahoitus 267 170,70 € Julkinen rahoitus 262 388,34 € Tukiprosentti: 98,21 % Hankkeesta muualla https://yrityssalo.fi/hankkeet/ Jaa: