Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 125558 SANKA Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry, ruotsiksi Föreningen Nylands Friluftsområden rf 15.04.2020 - 06.09.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kopparnäs-Störsvikin virkistys- ja luonnonsuojelualuekokonaisuus on ainutlaatuisen suuri yhtenäinen merenranta-alue Inkoon ja Siuntion rajalla. Alueen vetovoiman ydintekijöitä ovat luonto- ja maisema-arvot, mielenkiintoinen kulttuurihistoria sekä monipuoliset ulkoilumahdollisuudet. Alueelle on joulukuussa 2019 valmistunut kehittämissuunnitelma, jonka mukaisten kehittämistoimien käytännön toteutus aloitetaan Sandfjärden kaikille -hankkeessa. Sandfjärdenin ranta-alue sijaitsee Kopparnäs-Störsvikin keskiosassa, ja sen merkitys yhtenä suunnitellun reittiverkoston solmukohdista on keskeinen. Sandfjärden koetaan myös erityisen merkittävänä lähiseudun asukkaiden virkistyskohteena ja uimapaikkana. Kehittämissuunnitteluprosessissa monet paikalliset tahot nostivat nimenomaan Sandfjärdenin ranta-alueen keskiöön, ja toivat esiin tarpeita ja toiveita sen kehittämiseksi. Sandfjärdenin palveluvarustus on puutteellista ja heikkokuntoista, eikä alueen ympäristö ole virkistyskäytön näkökulmasta viihtyisä. Lisäksi alueella on haasteita leiriytymisen sekä maastoliikenteen ja -pysäköinnin kanssa. Edellä mainitut asiat ovat rajanneet alueen käyttäjäkuntaa ja heikentäneet alueen kävijäkokemusta, viihtyisyyttä ja turvallisuuden kokemista. Näihin vastataan Sanka-hankkeessa tehtävillä kehittämistoimenpiteillä. Hankkeessa ranta-alueelle rakennetaan uudet virkistyskäytön rakenteet, opasteet sekä pysäköintipaikka. Lisäksi aluetta maisemoidaan ja siellä tehdään luonnonhoitotoimia. Hankkeen tuloksena Sandfjärdenistä muodostuu houkutteleva ja korkeatasoinen kohde, joka tarjoaa monipuolisia virkistyskäytön palveluita monenlaisille kävijöille. Alue palvelee myös niitä, jotka tarvitsevat luonnossa liikkumiseen esteettömiä ja helppoja palveluita. Kehittämisellä varmistetaan korkea kävijätyytyväisyys ja lisätään alueen vetovoimaisuutta. Alueen kehittämisessä huomioidaan myös sen toimivuus ulkoilualueelle soveltuvien tapahtumien tukikohtana sekä pienimuotoisen luontomatkailun toimintaympäristönä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 125558 Aloituspäivämäärä 15.04.2020 Loppumispäivämäärä 06.09.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pomoväst rf Toteutuskunta INKOO Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: