Hanke
Kehittämishanke - 34520

Satakunnan Legorobottikilpailu – First Lego League

Prizztech Oy

11.10.2016 - 17.06.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Projektissa toteutetaan kansainvälisen First Lego League -konseptin (FLL) mukainen tiede- ja teknologiaohjelma 9-16 -vuotiaille lapsille ja nuorille, mikä huipentuu kaksi päiväseen legorobottikilpailuun tammikuussa 2017. Tämän kilpailun voittajajoukkue pääsee Helsingissä järjestettävään SM-kilpailuun helmikuussa 2017, josta on yhdellä joukkueella mahdollisuus päästä MM-kisoihin Lousianaan Yhdysvaltoihin. FLL on laajalti tunnustettu, monialaista opetusta tukeva, robotiikkaa hyödyntävä tiede- ja teknologiaohjelma 9 -16 -vuotiaille lapsille ja nuorille. FLL -kilpailuihin osallistuu maailmanlaajuisesti vuosittain 250 000 nuorta. Kilpailut toteutetaan non-profit periaatteella ja tavoitteena on kehittää ensisijaisesti lasten ohjelmointi- ja ryhmätyötaitoja sekä kannustaa keksimään luovia ratkaisuja. Ohjelma on hyvin yhteisöllinen. Se yhdistää kaikki kouluasteet; opettajat ja oppilaat sekä yrityselämän toimijat. Suomessa FLL konseptin mukaisia kilpailuja ei ole aikaisemmin järjestetty kuin kerran Helsingissä kokeiluluonteisesti keväällä 2016. Hankkeen tavoitteena on innostaa lapset suunnittelemaan ja ohjelmoimaan robotteja ja sitä kautta hakeutumaan myöhemmin ohjelmointi-, robotti- ja automaatioalalle, mikä on pitkällä tähtäimellä ensiarvoisen tärkeää erityisesti Ulvilan automaatiokeskittymälle. Hanke tavoittelee myös vuoden 2018 SM -kisoja Ulvilaan, mikä vahvistaisi Ulvilan brändiä Suomen automaatioalan osaamiskeskittymänä ja profiloisi Satakunnan entistä selvemmin Suomen robottimaakunnaksi. Satakunnassa ja erityisesti Ulvilassa toimii useita kansainvälisiä teollisuusautomaatiota ja logistisia järjestelmiä valmistavia yrityksiä. Niiden merkitys niin työllistäjinä kuin yhteistyökumppaneina on merkityksellistä koko maakunnalle.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

34520

Aloituspäivämäärä

11.10.2016

Loppumispäivämäärä

17.06.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Asiasanat

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt