Hanke
Kehittämishanke - 320210

Seikkaillen Saimaalle 1.5 – palveluntuotteistamishankkeen esiselvityshanke

Juvan kunta

- 31.12.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Juvan kunnan toteuttamassa Seikkaillen Saimaalle 1.5 - palveluntuotteistamisen esiselvityshankkeessa selvitetään vuoden 2025 aikana seuraavia kokonaisuuksia: • Paikallisten matkailu-, palvelu- ja kulttuurialan toimijoiden, kuten palveluyrittäjien ja yhdistys- ja seuratoimijoiden palveluntuottamisen nykytilaa ja valmiuksia palveluntuottamiseen. • Kohderyhmään kuuluvien toimijoiden palveluntuottamiseen liittyviä tarpeita ja toiveita sekä mahdollisuuksia liiketoiminnan laajentamiseen. • Toimijoiden tilannetta palvelutuotteistamiseen liittyvän osaamisen päivittämisessä. Selvitys toteutetaan ostopalveluna tehtävän kyselytutkimuksen ja yleisöluento-työpajamuotoisten tilaisuuksien muodossa. Selvityksen tuloksista laaditaan loppuraportti, joka on Juvan kunnan internet-sivuilta vapaasti luettavissa ja hyödynnettävissä. Lisäksi tuloksista tiedotetaan aktiivisesti eri kanavilla ja foorumeilla. Hankkeen tuloksia hyödynnetään Seikkaillen Saimaalle 2 -palveluntuotteistamishankkeen suunnittelussa ja rahoitushaussa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

320210

Loppumispäivämäärä

31.12.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Harvaan asuttu maaseutu

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Selvitykset ja suunnitelmat

Toimenpiteen tyyppi

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Selvitykset ja suunnitelmat

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO0

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt