Hanke Kehittämishanke - 315283 Siilinjärven Rantabulevardi – Palveleva monikäyttöreitti hyvinvoinnille Siilinjärven kunta - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Siilinjärven Rantabulevardi on kehittämishanke/selvitystyö, jossa reititetään, kartoitetaan, tunnistetaan ja edelleen kehitetään Siilinkosken ja Kasurilan välisen ulkoilureitin toiminnallisuuksia ja kohteita. Alueen asukkailta ja toimijoilta tulleiden useiden kyselyiden, kehittämisehdotusten ja palautteiden perusteella kehitettävä alue ulkoilureittinä kaipaa kunnostusta ja reitittämistä. Alueella on useita jo valmiita toiminnallisuuksia, joiden esille tuominen kaipaa parempaa tunnettavuutta. Alue ja reitti on maisemallisesti kaunis ja keskeinen osa siilinjärveläistä kulttuurimaisemaa, mutta jäänyt valitettavan vähälle huomiolle ja kunnostukselle. Alueelle ja sen välittömään läheisyyteen sijoittuu useita asuinalueita (n. 3 500 as.), Siilinlahden koulu, Siilinkosken päiväkoti, kesäteatteri, avantouintipaikka, ja Mantun sekä Saharan pesäpalloareenat. Alueen ominaisuuksien esille nostaminen vielä monipuolisemmin uimarannan, ranta-alueen kuntolaitteet/leikkipuiston, muut leikkipuistot reitin varrella, aktiviteettialueiden, koirapuiston, venerannan, kanoottivaraston/laiturin, palveluasumista, joille myös hyvät kävelyreitit ovat tärkeitä jne. Erityistä huomiota edellyttää Siilinlahden alueen edelleen kehittyessä kasvavan liikenteen risteyskohdat sekä liikenteen sujuvuuden suunnittelu. Hankkeen kehittämissuunnitelma toteutetaan kokonaisuudessaan kerralla ja varsinainen toteutusvaihe kahdessa osassa. Toteutusvaiheen ensimmäinen osa tehdään kunnan omistamien maa-alueiden osalta ja toinen osa ei-kunnan-omistamien maa-alueiden kohdalla. Kehittämissuunnitelman keskiössä on osallistaa jo nyt alueella olevat toimijat ja asukkaat mukaan kehittämistyöhön Osallistaminen toteutettaisiin kyselyin ja työpajoin. Hankkeella parannetaan kevyen liikenteen liikenneturvallisuutta ja kulkutapaosuutta. Kehittämiskeinoina korostetaan myös reitin esiin nostamista reitti- ja palvelukartalla sekä reitin merkitsemisellä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 315283 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Kylä Liikunta Palvelut Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Toteutuskunta SIILINJÄRVI Kokonaisrahoitus 17 850,00 € Julkinen rahoitus 17 850,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 14 280,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 7 675,50 € Valtio: 3 748,50 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 856,00 € Muu julkinen tuki: 3 570,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: