Hanke - 28528 SILMU ry:n teemahanke pieninvestoinnit Kehittämisyhdistys SILMU ry, Utvecklingsförening SILMU rf 11.05.2016 - 28.12.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on parantaa mm. kylien ja maaseudun asukkaiden virkistysmahdollisuuksia, vapaa-ajan toiminnan edellytyksiä sekä kehittää harrastustoimintaa. Välillisenä tavoitteena on tutustuttaa kylien toimijat Leader-toimintaan ja paikalliseen kehittämiseen hankkeissa ns. matalan kynnyksen -mallin avulla. Hankkeella tuetaan em. tavoitteita edistäviä pienehköjä, alle 15 625 euron suuruisia yleishyödyllisiä investointeja. Hankkeessa voidaan toteuttaa myös pienimuotoiset rakentamisinvestoinnit, joihin ei tarvita viranomaislupia. Hankkeen aikana järjestetään kerran kokemustenvaihtotilaisuus, jossa hakijat pääsevät vaihtamaan kokemuksia teemahankkeesta, toimenpiteistä ja tutustumaan muihin toimijoihin. Hanke lisää paikallisten toimijoiden toimintaedellytyksiä, alueen yhteisöllisyyttä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Teemahankkeessa rahoitettavien toimenpiteiden toteuttajina voivat olla yritykset, kyläyhdistykset, harrastusyhdistykset sekä SILMU ry:n maaseutualueella toimivat muut rekisteröidyt yhteisöt. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 28528 Aloituspäivämäärä 11.05.2016 Loppumispäivämäärä 28.12.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Alatoimenpide 7.0 Koordinointiosa 7 toimenpide Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Koordinointiosa 7 toimenpide Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys SILMU ry Toteutuskunta PORVOO Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: