Hanke Kehittämishanke - 114244 Sujuvasti seuraavalle – onnistunut omistajanvaihdos maaseudun pienille yrityksille Yrityssalo Oy 01.01.2020 - 10.11.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Omistajanvaihdokset ovat osa yrityksen luonnollista elinkaarta. Toimivan yrityksen jatkon turvaaminen on sekä talouden, työntekijöiden että yrittäjän itsensä kannalta tärkeää. Yrityskauppa voi olla myös yrityksen perustamista turvallisempi ja helpompi tapa yrittäjäksi ryhtymiselle. Omistajanvaihdokset ovat tärkeä kasvun väline. Yritys voi kasvaa laajentamalla omaa toimintaansa tai ostaa toisen yrityksen olemassa olevaa liiketoimintaa ja asiakkuuksia. Yrityskaupoilla voidaan laajentaa omia markkinoita tai ottaa haltuun uusia liiketoiminta-alueita. Terveessä taloudessa yritysten omistajanvaihdokset osaltaan synnyttävät kasvua ja ylläpitävät talouden dynamiikkaa. Tässä hankkeessa lähtökohtana on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen maaseutualueen mikro- ja pienyrityksissä Salossa. Tavoitteena on ohjata kohderyhmään kuuluvat yritykset - sekä ikääntyvät yrittäjät että potentiaaliset jatkajat - asiantuntijoiden kanssa toteutettaviin avoimiin tiedonjakotilaisuuksiin, sen jälkeen kohdistettuihin teemakohtaisiin tietoiskuihin ja lopuksi yrityskohtaiseen klinikkatapaamiseen (ns. aktivointi max 2-3 h/yritys). Hankkeen tavoitteena on tiedonvälityksen keinoin tarjota ajankohtaisinta tietoa, hyviä case-esimerkkejä sekä kartoittaa mahdollisuudet yrityskaupan/sukupolven vaihdoksen toteuttamiseen. Hankkeen toiminta on avointa ja mahdollisimman helposti lähestyttävää. Avoimien tilaisuuksien osalta hyödynnetään teknologiaa (vrt. livestriimaus ja tallenne, webinaari). Asiantuntijapuheenvuoroista koostetaan artikkeleita, joita jaetaan sähköisissä kanavissa ja medialle tavoitteena herättää laajempaa mielenkiintoa aiheeseen. Hankkeen tuloksena on jaettu aiheeseen liittyvää tietoa laaja-alaisesti eri keinoin, kartoitettu kohderyhmän mahdollisuudet ja myötävaikutettu onnistuneiden yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten toteutumiseen suunnitelmallisesti. Hankkeen tuloksena on syntynyt yhteinen verkosto, jossa omistajanvaihdoksen asiantuntijat toimivat yhdessä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 114244 Aloituspäivämäärä 01.01.2020 Loppumispäivämäärä 10.11.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kestävä liiketoiminta Yritystoiminnan aloittaminen nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Ykkösakseli ry Toteutuskunta SALO Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: