Hankkeen toteuttaja on Summan Ponnistus ry. Summan Urheilupuisto -hankkeen nimissä toteutetaan hiekkatekonurmikenttä Summan Pirttilään, jonka pääasiallinen tarkoitus on pesäpallon pelaamisen mahdollistaminen turvallisissa olosuhteissa. Hankkeessa uusitaan urheilukentän pohja, pinta tasataan ja kenttä pinnoitetaan Pesäpalloliiton vaatimukset täyttävällä hiekkatekonurmikenttäpinnoitteella.
Tavoitteena on rakentaa lähiliikuntapaikka, turvalliseen ja terveelliseen liikkumiseen tarvittava hyvälaatuinen ja tarkoituksenmukainen alusta sekä liikuntalajille ominaiset olosuhteet. Monipuolinen harrastus ympäristö mahdollistaa erilaisten liikkumismuotojen tehokkaan yhdistämisen ja lisää lajiharjoittelun mielekkyyttä. Hankkeella pyritään harjoitusmahdollisuuksien kehittämiseen ja turvaamiseen sekä harrastajamäärien ylläpitämiseen sekä kasvattamiseen Haminassa ja lähiympäristössä. Kasvatus ja juniorityöhön panostamiseen pitkällä aikavälillä sekä seuran oman laadukkaan junioritoiminnan ylläpitämiseen.
Hanke tukee Summan kylän elinvoimaisuutta, sekä suuremmassa mittakaavassa koko Haminan elinvoimaisuutta.
Yhteenveto hankkeesta
Hanke toteutettiin Summan Ponnistus ry:n omana hankkeena. Hanke on aloitettu 2021 selvitystyöllä olisiko kentän pinnoittaminen mahdollista ja minkälaisilla kustannuksilla. Hankesuunnitelmassa esiteltiin hanke ja hankkeen tavoitteet sekä laadittiin aikataulu ja budjetti. Alkuperäisestä aikatau...
Hanke toteutettiin Summan Ponnistus ry:n omana hankkeena. Hanke on aloitettu 2021 selvitystyöllä olisiko kentän pinnoittaminen mahdollista ja minkälaisilla kustannuksilla. Hankesuunnitelmassa esiteltiin hanke ja hankkeen tavoitteet sekä laadittiin aikataulu ja budjetti. Alkuperäisestä aikatau...
Hanke toteutettiin Summan Ponnistus ry:n omana hankkeena. Hanke on aloitettu 2021 selvitystyöllä olisiko kentän pinnoittaminen mahdollista ja minkälaisilla kustannuksilla. Hankesuunnitelmassa esiteltiin hanke ja hankkeen tavoitteet sekä laadittiin aikataulu ja budjetti. Alkuperäisestä aikataulusta viivästyttiin, kuitenkin aikataulu viive oli hyväksyttävä, ja hanke saatiin vihdoin käyntiin. Pirttilän hiekkakenttä oli kunnon puolesta tienpäässä, ja hankkeen toteutuminen oli seuran toiminnalle tärkeä.
Varsinaiset rakennustyöt aloitettiin loppuvuodesta 2023 kaivuutyöllä. Talvityönä tehtävää maarakennusurakkaa päästiin aloittamaan, kentän pinnasta poistettiin maata -800mm joista suurin osa käytettiin kentän takaosan täyttöön, maata penkattiin ja kentälle tuli lisää tilaa. Talven työt keskeytettiin Joulukuussa 2023, riskinä on lumen ja jään jääminen rakennekerroksiin.
Työtä päästiin jatkamaan keväällä 2024 kun maa alkoivat sulamaan, kentän vanhan pinnan poistaminen, ja uusien rakennekerroksien sekä putkistojen asennus eteni loppuen lopuksi laaditussa aikataulussa. Kesällä 2024 aloitettiin varsinaisen kenttäpinnoitteen asentaminen ja kentän ympärystän tasaaminen.
Hanke on onnistunut, kesällä vietettiin kaikille avoimet avajaiset, joka keräsi paikalle arvioilta 800 henkeä. Kenttä on saanut kiitosta paikallisesti, huomiota mediassa sekä Pesäpalloliitto myönsi seuralle 2024 Innostava pesäpallo teko palkinnon.
Toteutus
Hanketta aloitettiin keskustelemaan ensimmäisen kerran seurassa 1995, tällöin hanke ei edennyt keskustelua pidemmälle. Vuonna 2021 seuran johtokunta nosti asian uudelleen esille, ja päätettiin aloittaa hankesuunnittelu ja kartoittaminen olisiko tällainen hanke mahdollinen toteuttaa. Seuran ke...
Hanketta aloitettiin keskustelemaan ensimmäisen kerran seurassa 1995, tällöin hanke ei edennyt keskustelua pidemmälle. Vuonna 2021 seuran johtokunta nosti asian uudelleen esille, ja päätettiin aloittaa hankesuunnittelu ja kartoittaminen olisiko tällainen hanke mahdollinen toteuttaa. Seuran kenttähankkeelle ohjattiin työryhmä viemään hanketta eteenpäin ja laatimaan hankesuunnitelma. Hankesuunnitelma esitteli hankkeen, aikataulun, kustannusarvion sekä toteutuksen. Hankesuunnitelman alkuperäisessä aikataulussa työt oli tarkoitus aloittaa jo vuonna 2022, tässä aikataulussa ei pysytty, isolta osalta pienen hanketyöryhmän kokoon vuoksi ja kun hanketta vietiin eteenpäin omien töiden ja kiireiden ohessa.
Lähtötilanne oli muuttaa Pirttilän olosuhteet turvalliseksi harrastaa, vanhasta hiekkakentästä tulisi Pesäpalloliiton vaatimukset täyttävä hiekkatekonurmi. Vanha hiekkakenttä alkoi olla käyttöikänsä puolesta sellaisessa kunnossa, että joko hiekkapinnan uusiminen tai koko kentän pinnoittaminen olisi tehtävä seuran toiminnan jatkumisen takaamiseksi. Hiekkakentän pinnan uusiminen olisi ollut lyhyen tähtäimen ratkaisu, joka ei olisi parantanut olosuhteita, vaan tilanne olisi säilynyt ennallaan. Pirttilän kenttä on niitä harvoja kenttiä Suomessa jossa pelattiin kesällä 2023 vielä hiekkakentällä pesäpalloa, valtaosa kentistä on muutettu hiekkatekonurmiksi. Toinen tulokulma asiaan oli, ettei Haminassa ollut toista mitat täyttävää paikkaa johon hiekkatekonurmi kentän voisi edes rakentaa, ja näin ollen Pirttilään rakennettaessa taataan alueen seuroille ja harrastajille hyvät ja turvalliset puitteet harrastamiselle.
Laadullinen näkökulma töiden aloittamiselle, kentälle suoritettiin pohjatutkimukset jo kenttähankkeen hankesuunnitteluvaiheessa. Perustamisolosuhteet olivat hyvät, kallio löytyi kentällä yllättävän pinnassa muutamissa paikoissa. Hankkeelle laadittiin erillinen suunnitelma pinnantasaukselle ja kaadoille paikallisen Kymen Sipti Oy:n puolesta. Kymen Siptin ja maanrakennusurakoitsijan kanssa pidettiin palaveri, jossa käytiin lähtötiedot läpi. Lähtötietojen perusteella Kymen Sipti Oy laati suunnitelma, ja urakoitsijan koneisiin koneohjausmallin jolla urakoitsija pääsi toteuttamaan kentän maanrakennustöitä.
Vanhan kenttä pinta poistettiin -800mm olemassa olevasta pinnasta alaspäin, asennettiin salaojat ja niiden purkuputkistot, tasattiin ja tiivistettiin rakennekerrokset, asennettiin kenttäpinnoite ja tasattiin kentän ympärysalueet turvalliseksi käyttää. Maata poistettiin noin 4900 m3 ja tilalle ajettiin routimattomat uudet kerrokset. Pois kaivettu maa käytettiin takakentän maisemointiin ja kenttä alueen jatkamiseen noin 15 metrillä pidemmäksi.
Hanke toteutettiin alkuperäisen hankesuunnitelman mukaisesti, laaditussa budjetissa pysyttiin kohtuullisen hyvin, alkuperäisessä aikataulussa ei pysytty, kuitenkin toteutusvaiheen aikataulussa kestettiin hyvin. Lisätyönä kenttäpinnoitteeseen jouduttiin ottamaan muutaman lyöntipaikan rajat jotka puuttuivat alkuperäisestä pinnoitteensuunnitelmista sekä budjetista, sekä naisten kentän rajat jouduttiin lisätyönä muuttamaan paksummiksi. Nämä olivat ns yllättäviä kustannuksia joihin ei oltu varauduttu, vaikka kenttätoimittaja oli toimittanut suunnitelman kentän rajoista hyvissä ajoin ennen itse pinnoitteen asentamista. Itse hankesuunnitelmaan ei tehdy muutoksia, hyvin laadittu suunnitelma ohjasi hanketta alusta asti hyvin.
Riskien hallinnan kannalta työn oikea aikainen ajoitus oli tärkeä, talvirakentamisen riski poistettiin keskeyttämällä työt loppuvuodesta 2023. Riskinä jään ja lumen jääminen uusiin rakennekerroksiin, jolloin maanpainuminen voisi aiheuttaa kenttäpinnoitteelle elämistä. Kenttäpinnoitetta pystyy asentamaan vain jos vuorokauden keskilämpötila on yli +7 astetta, mattorullien liimaaminen yhteen alle 7 asteen lämpötilassa ei ole mahdollista. Maton asennuksen jälkeen alkoi toinen kriittinen vaihe laadullisesti hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi, tekonurminukan juureen on tärkeä saada pinnalle levitettävä hiekka menemään aivan nukan juureen, jolloin pinnoitteesta tulee riittävän kova. Hiekan levitystä ei suositella tehtäväksi sateella tai kostealla kelillä, hiekka paakkuuntuu ja ei välttämättä mene nukan juureen, jolloin on riski että kenttäpinnoite jää pehmeäksi. Hiekan levitys päästiin tekemään kuivassa ja aurinkoisessa kelissä, ja käyttökokemuksien perusteella kenttä oli kesällä 2024 jo yllättävän kova ja pallo pomppaa kentästä hyvin.
Kesällä 2024 pääsimme kokeilemaan miten kenttä toimii, valtavien rankkasateiden jälkeen kenttä oli pinnastaan kuiva käyttöä varten vain 15 minuuttia sateen loppumisesta. Tämä kertoo kentän hyvästä perustamisesta, ja miten hyvin olemassa olevat rakenteen suodattavat vettä sekä miten kaivot toimivat suunnitellusti. Kentän muutamaan reuna-paikkaan jäi hieman vettä seisomaan, mutta tämäkin tullaan muuttamaan keväällä 2025 kun asennamme muutaman lisä sadevesikaivon kentälle.
Hankkeen haaste oli seuralle harrastuspaikan puuttuminen keväällä ja alkukesästä käynnissä olevan rakentamisen vuoksi, pienessä kaupungissa on rajallinen määrä harrastuspaikkoja ja tämän vuoksi olemassa olevilla hiekkakentillä ja kumirouhekentillä oli ajoittain ruuhkaa. Toisaalta alkukauden kenttäpuutteen vuoksi, kenttä oli äärimmilleen buukattu Heinä- ja elokuussa, Elokuussa kentällä oli vain 4 päivää jolloin kentällä ei ollut virallisia pelejä, silloinkin kentällä harjoiteltiin. Kentän käyttöasteen voidaan sanoa olleen erittäin hyvä valmistumisen jälkeen, kiireisimpinä päivinä kentällä pelattiin pesäpalloa aamulla 10.00 alkaen ja päättyen illalla 19.00.
Hanke on onnistunut, alueen nuoret ja lapset ovat löytäneet kentän. Kentällä käy aktiivisesti alueen nuoria ja lapsia omineen harjoittelemassa lyömistä ja kiinniottamista, Summan alueella ollessa paljon pesäpallon aktiivisia harrastajia sekä myös kaveriporukoita, jotka tykkäävät käydä omatoimisesti lyömässä. Kentällä on myös useamman kerran ollut ilta-aikana frisbee golffareita treenaamassa heittämistä, keskustelussa kenttä on myös hyvä frisbeegolffarin harrastukselle, iso tila missä kiekot eivät pääse katoamaan. Loppukesästä järjestettiin myös kahdelle työporukalle Tyhy-päivät, jossa pääsi tutustumaan pesäpalloon, tietysti seuran ohjaamina tapahtumina. Palaute muilta alueen seuroilta on ollut positiivista, kehuttu miten pieni seura on uskaltanut rohkeasti tavoittelemaan unelmaa, ja myös kiitelty miten muualle on vapautunut kenttä-aikaa kentän valmistuttua esimerkiksi jalkapalloilijoille. Ja kiitelty hienoa miljöötä sekä kentän tunnelmaa, esimerkiksi paikallisen toisen pesäpalloseuran järjestämässä Puulaakipesis turnauksessa. Negatiivista palautetta ei ole tullut, alueen ihmiset näkevät kentän valtavana mahdollisuutena alueelle.
Varsinaisia suuria haasteita tai ongelmia ei hankkeen toteutuksessa tullut, pienet vastoinkäymiset kommunikoitiin ja pohdittiin ohjausryhmän kanssa tai urakoitsijan kanssa kuinka toimitaan. Hyvin laaditut hankesuunnitelma, ja toteutussuunnitelmat, sekä erittäin ammattitaitoinen urakoitsija takasivat työn hyvän etenemän. Kenttäpinnoitteen toimittaja asentaa kenttiä noin 10-12 vuodessa, joten heiltäkin paikalla oli alan ammattilaiset, joka kyllä näkyi asentamisen tahdissa ja laadussa. Muutama sadevesikaivo olisi saanut kentällä olla lisää, mutta nämä on tarkoitus asentaa jälkikäteen keväällä 2025.
Tulokset
Harrastamisen olosuhteet ovat muuttuneet radikaalisti. Ennen hiekkakentällä pystyimme pitämään harjoitukset, jonka jälkeen piti kenttä lanata ja tasata, nykyisin kentällä voidaan pitää useat harjoitukset peräkkäin, ja lanata kenttä vasta harjoituksien päätyttyä. Hankkeen myötä seu...
Harrastamisen olosuhteet ovat muuttuneet radikaalisti. Ennen hiekkakentällä pystyimme pitämään harjoitukset, jonka jälkeen piti kenttä lanata ja tasata, nykyisin kentällä voidaan pitää useat harjoitukset peräkkäin, ja lanata kenttä vasta harjoituksien päätyttyä. Hankkeen myötä seura aktiivien määrä on selkeästi kasvanut, kiinnostus seuraa kohtaan lisääntynyt ja harrastajamäärä ottanut talven 2024 alussa selkeän harppauksen kasvun myötä. Media on ollut useasti yhteydessä kuluneen kesän ja syksyn aikana, ja mediaan on tehty useita juttuja hankkeesta ja seurasta yleensä. Jo ensimmäinen kesä on osoittanut kentälle olleen kysyntä alueella, kenttää on kysytty käytettäväksi muutamien pesäpalloseurojen toimesta muualtakin Kymenlaaksosta. Näin ollen hankkeen voidaan katsoa vastanneen tavoitteisiin.
Uusitun kenttäpinnoitteen vuoksi, Summassa pelataan ensimmäisen kerran seuran historiassa kesällä 2025 naisten suomensarjaa. Kesällä 2023 naisten suomensarja paikkaa ei seura olisi saanut, vaatimuksena naisten suomensarjassa on kentän osalta hiekkatekonurmi. Tämäkin on seuralla suuri ja hyvinkin historiallinen saavutus.
Hanketta on tuotu paljon näkyviin seuran omilla somekanavilla, aloituksesta, maansiirtotöiden etenemisestä, pinnoitteen asentamisesta sekä monesta muuta työvaiheesta on tehty somejulkaisuja. Seuran uusituilla kotisivuilla on myös kommunikoitu hanketta ja sen etenemistä, ja samoin hanketta on kommunikoitu useiden alueen muiden harrastajien kanssa. Hanketta on keskusteltu seuran sisällä avoimesti harrastajien kanssa sekä viestitty asiaa heidän vanhemmille.
Vaikutukset ja jatkosuunnitelma
Hankkeen myötä näemme jo nyt vaikutuksia alueen nuorten ja lasten liikkumisessa, aktiivisuus on selkeästi lisääntynyt olosuhteiden paranemisen myötä.
Aluetta tullaan jatkossa kehittämään isossa kuvassa seuraavasti, Pirttilän rakennuksen vesikaton korjaaminen ja ulkovuoren maalaami...
Hankkeen myötä näemme jo nyt vaikutuksia alueen nuorten ja lasten liikkumisessa, aktiivisuus on selkeästi lisääntynyt olosuhteiden paranemisen myötä.
Aluetta tullaan jatkossa kehittämään isossa kuvassa seuraavasti, Pirttilän rakennuksen vesikaton korjaaminen ja ulkovuoren maalaaminen, kentälle on suunnitteilla frisbee golf maalit, uuden kuulutuskopin asentaminen ja rakentaminen Keväällä 2025 sekä vierasjoukkueen pukutilan viimeistelyt. Suunnitteilla on myös mahdollinen ulkoilmatapahtuma Kesälle 2025, jossa olisi mahdollisesti tarjolla elävää musiikkia ja muita viihdykkeitä alueen ihmisille.
Kenttäpinnoitteen ja ympäröivien alueiden hoito on jatkuvaa. Jotta kenttäpinnoite pystyy olemaan käytössä luvatun 20-25 vuotta tulee kenttää hoitaa. Tärkeimpiä kentän hoidollisia asioita on kentällä olevan hiekan lanaaminen ja tasoittaminen, tätä työtä varten on seura investoinut erillisen harjalaitteen joka samalla tasoittaa hiekan kentälle tasaisesti, ja myös kerää kevyttä roskaa kuten oksia ja mahdollisia lehtiä ja havunneulasia pois kentän pinnalta. Aika-ajoin kentälle joudutaan myös lisäämään hiekkaa, jota on jo nyt varastoituna kentän laidalle. Kun kenttä pinnassa on riittävästi hiekkaa, ei kentän nukka itsessään kulu liian nopeasti. Pitkällä aika jänteelle todennäköisesti joudutaan kenttään myös vaihtamaan osittain palasia paikoissa jossa kulutus on kovaa, kuten kotipesässä lyöntipaikalla. Tätäkin varten on seura varannut matonpalasia valmiiksi varastoon, ettei näitä tarvitse lähteä sitten vaihdonajan tullessa etsimään.
Hoidollisiin toimiin on tarkoitus Kesällä 2025 palkata 4-5 kesätyöntekijää, joiden työtehtäviin tulee kuulumaan kentän hoidolliset asiat kuten lanaaminen, nurmialueiden leikkaus ja muuta avustavat tehtävät kentän hoidossa. Kesätyöntekijät työskentelevät kentällä 2-3 viikon jaksoissa, jolla taataan että kenttä on aina hyvässä kunnossa ja hoidettuna. Vastuu kentän ylläpitämisestä ja hoitamisesta on seuran Hallituksella, joka tulee linjaamaan mitä kaikkea kesätyöntekijät tulevat työssään tekemään.
Kokonaisvaltaisia vaikutuksia hankkeella on monia, alueen lähiliikuntapaikka mahdollistaa monien sidosryhmien kuten tyhy-päivien järjestämiset, työllistää alueen nuoria kesätyön muodossa ja mahdollisesti jos seuran kasvutarina jatkuu tulee seuralla jollain aikavälillä olemaan myös palkattu työntekijä. Selkeästi parhaan hyödyn tästä saa nuoret ja lapset, pitämällä nuoret ja lapset liikunnan parissa saadaan heihin tartutettua liikunnan ilo.
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili