Hanke Kehittämishanke - 14770 Suomalaisella elämäntavalla maailmalle Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 01.01.2016 - 29.03.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Suomalaisessa maaseudussa on monia luonnon ja kulttuurin elementtejä, jotka kiinnostavat varsinkin keskieurooppalaisesta kaupunkiympäristöstä tulevia matkailijoita. Ongelmana on kuitenkin, että maaseudun matkailuyrittäjiltä puuttuu usein markkinointi- ja tuotekehitysosaamista, mikä on heijastunut myös sesongin lyhyyteen. Erityisesti mikroyrityksillä on tarve tuotteistaa, markkinoida ja löytää myyntikanavia varsinkin kansainvälisille markkinoille. Nämä vaativat pohjalleen verkostoitumista ja tietoa, joiden rakentaminen vaatii aikaa ja resursseja. Tätä tuotteistamispohjaa lähdetään rakentamaan Suomalaisella elämäntavalla maailmalle -hankkeessa, sillä nykyinen suomalaista elämäntapaa heijastava tarjonta on vähäistä ja työlästä löytää. Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen alueiden välisessä yhteistyössä voidaan nostaa saariston ja Järvi-Suomen alueiden erityispiirteet toisiaan täydentäviksi kokonaisuuksiksi. Tarkoituksena on synnyttää yrityksille kumppanuuksia, osaamista, tietoa ja verkostoja sekä alueiden välistä yhteistyötä suomalaiseen elämäntapaan perustuvien tuoteaihioiden luomiseksi kansainvälisille markkinoille. Tiedon ja osaamisen lisäämisessä keskitytään kansainvälisiin yhteismarkkinointi- ja myyntikanaviin, kilpailevaan tarjontaan sekä asiakassegmenttien toiveisiin. Tavoitteena on parantaa tarjonnan laatua, elämyksellisyyttä ja kestävyyttä sekä luoda edellytyksiä lisämyynnille, pidentää sesonkia sekä palvella kansainvälisiä asiakkaita paremmin. Keskeiset toimenpiteet, joilla tavoitteet saavutetaan: lähtötilannekartoitukset, teemalliset työpajat, benchmarking matkat, tuoteaihioiden pilotoinnit, myynti-ja markkinointikanavien kartoittamiset ja sisältömarkkinointimateriaalien tuottaminen. Hankkeen toteuttajina toimivat Jyväskylän ja Turun ammattikorkeakoulut sekä Keski- ja Varsinais-Suomessa toimivat maaseudun mikroyritysryppäät. Hanketta toteutetaan 1.1.2016-31.3.2018. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 14770 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 29.03.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Kansainvälisyys/kansainvälistyminen Tuotekehitys markkinointi matkailu Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta JYVÄSKYLÄ Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: