Hanke
Kehittämishanke - 255682

Suomenniemen koulukiinteistön energiaselvityshanke

KäenJälki ry

- 01.08.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

KäenJälki ry selvittää, onko sen mahdollista ryhtyä ylläpitämään Suomenniemen kirkonkylällä sijaitsevaa entistä koulukiinteistöä. Mikkelin kaupunki on päättänyt myydä kiinteistön, koska sille ei ole käyttöä kaupungin omassa palvelutuotannossa. Koulukiinteistössä sijaitsee alueen ainoa liikuntasali, joten sen säilyttämistä asukkaiden käytettävissä pidetään tärkeänä. Jos KäenJälki ry ylläpitäisi kiinteistöä, se vuokraisi sitä edelleen pääasiassa lähialueen urheiluseuroille liikuntavuoroja varten. Lisäksi kiinteistössä voitaisiin jatkaa kansalaisopiston kurssitoimintaa. Tämän lisäksi kiinteistössä olisi mahdollista järjestää pienimuotoisesti erilaisia tapahtumia, koulutustilaisuuksia ym. Suurin osa ylläpitokustannuksista muodostuu lämmityksestä. Hankkeessa selvitetään paras vaihtoehtoinen lämmitysmuoto sekä sen investointikustannukset sekä teoreettisesti saavutettavat säästöt lämmitysenergian kustannuksissa. Lämmitysmuodon vaihtamisella saavutettavat säästöt on selvitettävä, jotta voidaan tehdä päätös kiinteistön hankkimisesta KäenJälki ry:n ylläpidettäväksi. Nykyisellä lämmitysmuodolla ylläpitokustannukset nostaisivat liikunta ym. vuorojen tuntihinnan kohtuullista tasoa korkeammaksi, joten käyttöaste jäisi liian pieneksi. Jos energiaselvitys osoittaa saavutettavat säästöt riittäviksi, kiinteistön ylläpidon edellytykset siltä osin täyttyvät. Muut kysymykset, kuten käytännön toimijat, huoltosuunnitelma, mahdollisten investointien rahoitus ym. asiat selvitetään talkootyönä. Jos selvitykset osoittavat sen mahdolliseksi, KäenJälki ry ryhtyy ylläpitämään kiinteistöä. Sen myötä se pystyy tarjoamaan liikuntapaikkaa sekä koulutustiloja alueen asukkaille tilanteessa, jossa kunta ei enää tätä tehtävää hoida. Hankkeen toteutusaika on syksy 2024. Toteutusalue on Mikkelin kaupunki, Suomenniemen alue.

Yhteenveto hankkeesta

Suomenniemen koulukiinteistön energiaselvityshanke. Hankkeessa toteutettiin vaihtoehtoisten lämmitysmuotojen vertailu Suomenniemen entiselle koulukiinteistölle. Tarkoitus oli selvittää, saadaanko lämmitysmuotoa vaihtamalla riittävästi säästöä energiakustannuksissa, jotta KäenJälki ry:l...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

255682

Loppumispäivämäärä

01.08.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Harvaan asuttu maaseutu

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Suomenniemen koulukiinteistön energiaselvityshanke. Hankkeessa toteutettiin vaihtoehtoisten lämmitysmuotojen vertailu Suomenniemen entiselle koulukiinteistölle. Tarkoitus oli selvittää, saadaanko lämmitysmuotoa vaihtamalla riittävästi säästöä energiakustannuksissa, jotta KäenJälki ry:l...

Toteutus

Hanke toteutettiin teettämällä kolmen todennäköisesti edullisimman lämmitysmuodon vertailu asiantuntijayrityksellä. Vertaillut vaihtoehdot olivat:
- Vaihtoehto 1: Ilma-vesilämpöpumppu + nykyinen öljykattila
- Vaihtoehto 2: Ilma-vesilämpöpumppu + uusi sähkökattila
- Va...

Tulokset

Selvityksen perusteella edullisimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui vaihtoehto 1, eli Ilma-vesilämpöpumppu sekö nykyinen öljykattila. Tällä vaihtoehdolla saavutettavat energiakustannusten säästöt olisivat noin 40%:n luokkaa nykyisen tasoisilla öljy- sekä sähköenergiahinnoilla. Ilma-vesilä...

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Lähtötilanteen tietojen mukaan KäenJälki ry:llä ei ollut näköpiirissä riittävää tulopohjaa kattamaan kiinteistön energiakustannuksia nykyisellä lämmitysmuodolla. Tulot muodostuisivat tilojen käytöstä perittävistä käyttömaksuista. Käyttömaksujen olisi oltava riittävän edullis...

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt