Hanke Kehittämishanke - 328065 Suunnistuskartat Ahonperä/Ouluntie Oulaisten Huima ry - 30.11.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Suunnistuskarttoja Oulaisiin hankkeen toteuttaa Oulaisten Huima (suunnistusjaosto). Hankkeessa toteutetaan Ahonperän ja Ouluntien pururadan alueiden uudelleenkartoitus. Alueet on edellisen kerran kartoitettu suunnistuskäyttöön 1980 - luvulla. Huiman suunnistusjaosto on selvittänyt Ahonperän alueen olevan paikkakunnan maastollisesti paras alue kyseiseen tarkoitukseen. Ouluntien pururadan alue soveltuu sijaintinsa, polkuverkostonsa ja maastonsa puolesta parhaiten koulu- ja opetuskäyttöön. Kartoitettavien alueiden maanomistajille on lähetetty kirje, jossa on pyydetty ottamaan yhteyttä, mikäli kartoitus ja mahdollinen suunnistustapahtumien järjestäminen ei heille käy. Kukaan hankealueen maanomistaja ei ole kieltänyt alueensa käyttöä. Kartoitus hankitaan ammattikartoittajalta ja hankkeen tuloksena syntyy Ahonperälle 4,25km2 ja Ouluntielle 0,62km2 suunnistuskartat, jotka tulevat Oulaisten Huiman kilpa- ja kuntosuunnistustoimintaan sekä kaupungin sivistys- ja vapaa-aikatoimen ja paikkakunnan oppilaitosten opetustoiminnan käyttöön. Hankkeen kohderyhmänä ovat Oulaisten kuntalaiset, kunnan alueella olevien oppilaitosten opiskelijat ja seutukunnan suunnistusharrastajat. Hankkeen toteutusaika on vuosi 2025. Hankkeen tavoitteena on monipuolistaa luontoliikuntamahdollisuuksia Oulaisissa ja Rieska-Leaderin alueella, jotta kunnassa voidaan järjestää kaikille avoimia kuntosuunnistustapahtumia, kuten Kalajokilaakson iltarasteja ja kansallisia kilpailuja. Tavoitteena on myös tarjota paikkakunnan oppilaitoksille ajanmukainen suunnistuskartta ja -maasto. Suunnistus on kasvava ulkoliikunnan harrastusmuoto joka kokoaan kaikenikäisiä; lapsia, aikuisia että vanhuksia liikkumaan sekä kilpa- että kuntoilumielessä. Iltarastitapahtumiin tullaan myös muista seutukunnan kunnista. Oulaisten kaupungissa tarvitaan kipeästi uusia ja päivitettyjä suunnistuskarttoja ja -maastoja harrastajien ja koululaisten käyttöön. Yhteenveto hankkeesta Suunnistuskartat Ahonperä / Ouluntie -hankkeessa toteutettiin Ouluntien ulkoilualueen suunnistuskartan uudelleenkartoitus ja uuden suunnistuskartan kartoitus Ahonperälle Oulaisten Huiman suunnistusjaoston toimesta. Suunnistus on kasvava ulkoliikunnan harrastusmuoto, ja se kokoaa kaikenikäisiä se... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 328065 Loppumispäivämäärä 30.11.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Liikunta Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Suunnistuskartat Ahonperä / Ouluntie -hankkeessa toteutettiin Ouluntien ulkoilualueen suunnistuskartan uudelleenkartoitus ja uuden suunnistuskartan kartoitus Ahonperälle Oulaisten Huiman suunnistusjaoston toimesta. Suunnistus on kasvava ulkoliikunnan harrastusmuoto, ja se kokoaa kaikenikäisiä se... Näytä lisää Suunnistuskartat Ahonperä / Ouluntie -hankkeessa toteutettiin Ouluntien ulkoilualueen suunnistuskartan uudelleenkartoitus ja uuden suunnistuskartan kartoitus Ahonperälle Oulaisten Huiman suunnistusjaoston toimesta. Suunnistus on kasvava ulkoliikunnan harrastusmuoto, ja se kokoaa kaikenikäisiä sekä kuntoilu- että kilpailumielessä. Oulaisten aiemmin olemassa olevat suunnistuskartat ovat kutistuneet metsänhakkuiden takia tai niiden kartoitus ei ole ajanmukainen, joten ne eivät kaikki enää ole olleet vuosiin suunnistuksen harrastamiseen soveltuvia. Hankkeen tavoitteena oli monipuolistaa luontoliikuntamahdollisuuksia ja aktivoida asukkaita ulkoliikuntaan Oulaisten alueella, jotta kunnassa voidaan järjestää kilpailutoimintaa sekä kaikille avoimia matalan kynnyksen kuntosuunnistustapahtumia ja tarjota paikkakunnan oppilaitoksille ajantasaiset suunnistuskartat ja maastot. Kartat valmistuivat kesällä 2025. Näin ollen kartat ovat jo käytettävissä suunnistukseen. Syksystä 2025 alkaen Ouluntien kartta on oppilaitosten käytettävissä. Kesällä 2026 järjestetään molemmilla kartoilla opetus-, kilpailu- ja iltarastitoimintaa. Toteutus Hankkeessa toteutettiin kaksi suunnistuskarttaa Oulaisiin hankesuunnitelman mukaisesti. Kartoituksen suoritti Karttakeisari (Anssi Koirikivi). Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti ja kustannus vastasi suunniteltua. Hankkeen toteutuksen aikana ei havaittu riskejä eikä tullut eteen haasteita. Hank... Näytä lisää Hankkeessa toteutettiin kaksi suunnistuskarttaa Oulaisiin hankesuunnitelman mukaisesti. Kartoituksen suoritti Karttakeisari (Anssi Koirikivi). Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti ja kustannus vastasi suunniteltua. Hankkeen toteutuksen aikana ei havaittu riskejä eikä tullut eteen haasteita. Hankkeen kokonaiskustannus on 8863 €, josta ELY-keskuksen myöntämän tuen osuus on 5 672,32. Kaupungin myöntämä tuki 1 418,08 euroa ja Oulaisten Huiman suunnistusjaoston osuus 1772,60. Tulokset Hankkeen tuloksena on kaksi suunnistuskarttaa. Hankkeen myötä suunnistuksen harrastusmahdollisuudet Oulaisissa paranivat huomattavasti. Hanke myös vahvistaa ja monipuolistaa Oulaisten kunnan ulkoliikunta ja -virkistysmahdollisuuksia ja tarjoaa alueen asukkaille hyvinvointia. Hankkeesta on v... Näytä lisää Hankkeen tuloksena on kaksi suunnistuskarttaa. Hankkeen myötä suunnistuksen harrastusmahdollisuudet Oulaisissa paranivat huomattavasti. Hanke myös vahvistaa ja monipuolistaa Oulaisten kunnan ulkoliikunta ja -virkistysmahdollisuuksia ja tarjoaa alueen asukkaille hyvinvointia. Hankkeesta on viestitty seuran viestintäkanavissa, kuten nettisivuilla ja some -ryhmissä. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hankkeen pidemmän aikavälin vaikutuksia ovat kaupungin liikunta- ja virkistysmahdollisuuksien parantuminen. Pidemmän aikavälin vaikutuksia on myös suunnistuksen opettaminen kouluilla ja harrastuksen yleinen kehittyminen. Hankkeen myötä eritasoisia suunnistustapahtumia on mahdollista järjestÃ... Näytä lisää Hankkeen pidemmän aikavälin vaikutuksia ovat kaupungin liikunta- ja virkistysmahdollisuuksien parantuminen. Pidemmän aikavälin vaikutuksia on myös suunnistuksen opettaminen kouluilla ja harrastuksen yleinen kehittyminen. Hankkeen myötä eritasoisia suunnistustapahtumia on mahdollista järjestää Oulaisten alueella. Tulevaisuudessa suunnistuskartat tarvitsevat päivitystä esimerkiksi hakkuiden myötä. Päivitys hoituu Oulaisten Huiman suunnistusjaoston toimesta. Tulevaisuudessa Oulaisissa tullaan järjestämään kuntosuunnistus tapahtumia, joista hyötyvät koko alueen suunnistusta harrastavat kuntoilijat ja kilpailijat. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Rieska-Leader ry Toteutuskunta OULAINEN Kokonaisrahoitus 8 863,00 € Yksityinen rahoitus 1 772,60 € Julkinen rahoitus 7 090,40 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 7 090,40 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 3 048,87 € Valtio: 2 623,45 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 418,08 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: