Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 24420 Syötävä puutarha Ankkapurhan kulttuurisäätiö sr 01.05.2016 - 27.03.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Syötävä puutarha on kulttuurisäätiön maalle istutettava puutarhakokonaisuus. Pellolla on aiemmin sijainnut osa Anjalan kartanon hyötypuutarhasta. Tämä alue entisöidään hedelmäpuutarhaksi. Puutarhasta tulee alueen asukkaiden ja matkailijoiden virkistysalue ja matkailullinen vetonaula, joka vahvistaa alueen kiinnostavuutta matkailukohteena. Puutarhan alkusuunnittelun on tehnyt TaM Sanna Majander vuonna 2015. Yksityiskohtaisen puutarhasuunnitelman on tehnyt puutarha-alan opiskelija Taija Airikka näyttötyönään. Puutarhan perustaminen on tehty vuonna 2015 säätiön omalla kustannuksella. Nyt haettavan investointiavustuksen avulla kustannamme puutarhaan tulevaa kasvillisuutta ja rakenteita. Kasvillisuus istutetaan yhdessä Nuorisokeskus Anjalan leirikoululaisten, puutarhatalkoiden osallistujien sekä vapaaehtoisten kansainvälisten työleiriläisten kanssa. Näin lapset, nuoret ja paikalliset pääsevät konkreettisesti toteuttamaan jotakin pysyvää, joka kasvaessaan muotoutuu puutarhan osaksi. Hankkeen tavoitteena on palauttaa Anjalan kartanon puutarhalle sen tuhoutuneita piirteitä ja lisätä alueen luonnon monimuotoisuutta. Tavoitteena on vaalia kulttuuriperintöä ja tiedottaa siitä kävijöille. Tavoitteena on parantaa alueen asukkaiden asuinviihtyvyyttä ja alueen vetovoimaisuutta niin matkailukohteena kuin asuinympäristönäkin. Tavoitteena on luoda edellytyksiä uusien matkailutuotteiden kehittämiselle alueelle. Hankkeen tavoite on lisätä lasten ja nuorten tietoa ja ymmärrystä kulttuuriperinnöstä ja monimuotoisesta ympäristöstä. Osallistuessaan itse puutarhan toteuttamiseen he pääsevät mukaan yhteiseen prosessiin, jonka tuloksia he voivat seurata vuosien ajan puutarhan kasvaessa ja rakentuessa. Hankkeen tavoitteena on lisätä aikuisten, niin paikallisten asukkaiden kuin matkailijoidenkin, tietoa alueen kulttuuriperinnöstä ja ympäristöstä. Hankkeen tuloksena uusi puutarha-alue saa kasveja ja rakenteita. Hankkeen toimenpiteet toteutetaan vuoden 2016 aikana. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 24420 Aloituspäivämäärä 01.05.2016 Loppumispäivämäärä 27.03.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Pohjois-Kymen Kasvu ry Toteutuskunta KOUVOLA Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: