Hanke Kehittämishanke - 87752 Tapahtumatonni 2019 Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturi ry 01.01.2019 - 29.09.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tapahtumatonni 2019 -teemahankkeen päätavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta Ylä-Savon Veturin toiminta-alueella toteutettavilla uusilla tapahtumilla. Lisäksi tavoitteena on lisätä tietoisuutta Leader-rahoituksesta sekä vahvistaa osallisuutta etenkin edistämällä alle 29-vuotiaiden nuorten osallistumista tapahtumien järjestämiseen ja tapahtumaosaamista sekä asettamalla etusijalle toimenpiteet, jotka lujittavat paikallisyhteisöjen sisäisiä verkostoja tai luovat uusia verkostoja. Hanke on suunnattu yleishyödyllisten tapahtumien ja tempausten järjestämiseen tähtääville toimenpiteille. Kohderyhmänä ja samalla toimenpiteiden toteuttajina ovat alueen järjestöt, yhdistykset, seurat sekä kylätoimijat. Teemahankkeesta rahoitetaan 14 yleishyödyllisen yhteisön tapahtumaa (toimenpidettä). Tapahtumatonni-teemahankkeen kokonaiskustannukset ovat 15 869 euroa. Julkinen rahoitus on yhteensä 12 695 euroa, joka varataan kokonaisuudessaan toimenpiteiden toteuttamiseen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 87752 Aloituspäivämäärä 01.01.2019 Loppumispäivämäärä 29.09.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta nuoret yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Ylä-Savon Veturi ry Toteutuskunta IISALMI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: