Hanke Kehittämishanke - 139253 TARMO – uutta tarmoa Forssan seudun yhdistystoimintaan LounaPlussa ry 01.09.2020 - 03.04.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus LounaPlussa toimii alueensa Leader-ryhmänä. Yli 20-vuotisen toimintahistoriansa aikana yhdistykselle on kehittynyt laajat verkostot ja sen toiminta tunnetaan alueella hyvin. Vuosina 2014-2020 LounaPlussa toteuttaa strategiaansa LUONNOLLISESTI LOUNAIS-HÄMEESSÄ mm. omien hankkeiden kautta. LounaPlussassa työskentelee kaksi kokoaikaista työntekijää, toiminnanjohtaja ja hankeneuvoja, joka toimii myös TARMO-hankkeen vetäjänä. Yhdistystoiminta on monin paikoin vastatuulessa, minkä voi todeta keskustelemalla yhdistystoimijoiden ja muiden kehittäjätahojen kanssa ympäri Suomea. Tekijöitä löytyy vielä tapahtumiin ja tempauksiin, mutta yhdistyksen hallinto ja perustoiminta kohtaavat haasteita, kun niiden pyörittämiseen ei tahdo löytyä väkeä. Talkooperinne muuttuu, ja muun muassa ne yhdistykset, joilla on jokin yhteinen tila - seurantalo, kylätupa tai muu vastaava - joutuvat ahtaammalle tilojensa ylläpidon kanssa, vastuun kasautuessa yhä harvempien harteille. Toisaalta yhteiskunnan odotukset kolmannen sektorin toimijoiden suuntaan mm. hyvinvoinnin edistäjinä ja palveluntarjoajina ovat suuria. Hankkeen tavoitteina on parantaa alueen yhdistystoimijoiden toimintaedellytyksiä tuomalla tuoretta tietoa ja esimerkkejä yhdistysten toimintaan ja käytäntöihin. Hankkeen toimenpitein lisätään yhdistystoiminnan ja viestinnän osaamista. Erilaisin aktivointitoimin haetaan keinoja yhdistystoimijoiden jaksamiseen ja uusien tekijöiden löytymiseen, kuten nuoret mukaan nuorten keinoin. Tavoitteena on myös vahvistaa paikallista sosiaalista pääomaa, kehittää yhteistyömuotoja paikallisten toimijoiden kesken ja järjestää mahdollisuuksia kohtaamisiin mm. hyödyntämällä olemassa olevia verkostoja. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 139253 Aloituspäivämäärä 01.09.2020 Loppumispäivämäärä 03.04.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä LounaPlussa ry Toteutuskunta FORSSA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: