Hanke Kehittämishanke - 210473 Tekemisen riemua Kainuussa – Nuorisoseuratoiminnan kehittämishanke 2023-2024 Suomen Nuorisoseurat ry 01.01.2023 - 04.03.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tekemisen riemua Kainuussa -kehittämishankkeen tavoitteena on kehittää ja tukea alueella toimivien nuorisoseurojen toimintaa tarpeiden mukaisesti, luoda maakunnan nuorisoseuraverkosto ja lisätä seurojen välistä yhteistyötä, auttaa tunnistamaan, tekemään näkyväksi ja jakamaan nuorisoseurojen osaamista, saada uusia jäseniä ja aktiiveja mukaan nuorisoseuratoimintaan ja turvata toiminnan jatkuvuutta, kehittää ja luoda uutta nuorisoseuratoimintaa alueelle, selvittää ja luoda malli sille, miten Kainuun alueellinen toiminta toteutuu hankkeen jälkeen ja nostaa Kainuun alueellinen toiminta sille tasolle, että sinne voidaan jatkossa ohjata valtionavustusta nuorisotyöhön. Hankkeen toimenpiteinä toteutetaan Kainuun tilannekuvan päivitys, yhteydenpitoa maakunnan nuorisoseuroihin ja seurojen kokoamista yhteen, nuorisoseuratoiminnan esittelyjä alueen verkostoissa, oppilaitoksissa, tapahtumissa ja messuilla, toiminnallisten pilottien toteuttamista yhteistyössä paikallisten nuorisoseurojen kanssa, nuorisoseuratoiminnan avaamista entistä paremmin myös maahanmuuttajataustaisille ja Kainuun alueellisen toiminnan mallintamista ja sopimuksia toiminnan toteuttamiseksi jatkossa. Hankkeessa työskentelee projektikoordinaattori sekä osa-aikaisesti liiton kehittämispäällikkö. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 210473 Aloituspäivämäärä 01.01.2023 Loppumispäivämäärä 04.03.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat nuoret virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Elävä Kainuu LEADER ry Toteutuskunta SOTKAMO Julkisen rahoituksen osuus: 70,00 % Jaa: