Hanke Investointihanke - 266617 Tervolan lähiliikunta- ja virkistysalue -hanke Tervolan kunta - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tervolan kunnassa on urheilukentän ympäristössä toimiva lähiliikunta- ja virkistysalue. Urheilukentän lisäksi alueella sijaitsee mm. latu, pururata sekä katettu kaukalo. Alueen käyttöä voidaan lisätä kehittämällä ja monipuolistamalla sen tarjontaa. Alue sijaitsee kauniissa maaseutumaisessa ympäristössä, kuntakeskuksen välittömässä läheisyydessä, muiden harrastusympäristöjen vieressä. Alue on helposti saavutettavissa ja Tervolan kuntakeskuksen palvelutarjoaman yhteydessä. Hankkeessa rakennetaan lähiliikunta-alueelle sijoittuva Tervolalaisia ja vierailijoita, palveleva koirapuisto, sekä erityisesti ikääntyviä ihmisiä sekä heidän läheisiään palveleva liikunta- ja virkistyspolku. Koirapuistoon rakennetaan osiot isoille ja pienille koirille ja sinne sijoitetaan puistonpenkkejä. Koirapuisto lisää koiraharrastajien mahdollisuuksia harrastustoimintaan turvallisessa ympäristössä, jossa on mahdollista järjestää lemmikkiaiheisia tilaisuuksia. Alueen harrastusympäristö mahdollistaa helpon perheliikunnan. Virkistyspolun varrelle sijoitetaan puistonpenkkejä, maitolaituri sekä kota koontumista varten. Kotaan mahtuu arviolta n. 10 pyörätuolia ja 20 hlöä. Virkistyspolku kulkee Kemijokeen laskevan Jurvanojan rannassa, joka on osa tervolalaista perinnemaisemaa. Virkistyspolku lisää kuntalaisten ja erityisesti ikäihmisten ja heidän omaistensa mahdollisuuksia yhteiseen vapaa-ajan viettoon ympäristössä, jossa on mahdollista järjestää yhteistilaisuuksia. Koirapuisto ja virkistyspolku toimivat 3. tilana, jossa kohdata ihmisiä, joita ei muuten kohtaisi. Vuorovaikutus tarjoaa mahdollisuuksia muodostaa ihmissuhteita ja yhteisöjä, joissa jaetaan tukea, tietoa ja saadaan aikaan yhteistä toimintaa. Koirapuisto toimii tilana, jossa näitä voidaan sosiaalistaa ja kouluttaa kohtaamaan toisia koiria. Hankkeessa toimitaan yhteistyössä Lapinniemen kyläyhdistyksen, Tervolan vanhusneuvoston, Lapin hyvinvointialueen sekä Tervolan vanhustyön palveluntuottajien, koiraharrastajien ja kuntalaisten kanssa. Yhteenveto hankkeesta Tervolan lähiliikunta- ja virkistysalue -hankkeen tavoitteena oli rakentaa kuntakeskukseen erityisesti ikäihmisiä lähellä sijaitseva palveleva liikuntapolku sekä kunnassa asuvia ja siellä vierailevia koiraharrastajia palveleva koirapuisto. Koirapuistoon rakennettiin osiot isoille ja pienille ... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 266617 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Eläinten hyvinvointi ja terveys Ikääntyvä väestö Liikunta Puurakentaminen Reitistö Saavutettavuus Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Tervolan lähiliikunta- ja virkistysalue -hankkeen tavoitteena oli rakentaa kuntakeskukseen erityisesti ikäihmisiä lähellä sijaitseva palveleva liikuntapolku sekä kunnassa asuvia ja siellä vierailevia koiraharrastajia palveleva koirapuisto. Koirapuistoon rakennettiin osiot isoille ja pienille ... Näytä lisää Tervolan lähiliikunta- ja virkistysalue -hankkeen tavoitteena oli rakentaa kuntakeskukseen erityisesti ikäihmisiä lähellä sijaitseva palveleva liikuntapolku sekä kunnassa asuvia ja siellä vierailevia koiraharrastajia palveleva koirapuisto. Koirapuistoon rakennettiin osiot isoille ja pienille koirille. Virkistyspolun varrelle sijoittuu puistonpenkkejä, maitolaituri sekä kota koontumista varten. Virkistyspolku kulkee Kemijokeen laskevan Jurvanojan rannassa, joka on osa tervolalaista perinnemaisemaa. Virkistyspolku lisää kuntalaisten ja erityisesti ikäihmisten ja heidän omaistensa mahdollisuuksia yhteiseen vapaa-ajan viettoon ympäristössä, jossa on mahdollista järjestää yhteistilaisuuksia. Koirapuisto ja virkistyspolku toimivat myös ns. 3. tilana, jossa kohdata ihmisiä, joita ei muuten kohtaisi. Vuorovaikutus tarjoaa mahdollisuuksia muodostaa ihmissuhteita ja yhteisöjä, joissa jaetaan tukea, tietoa ja saadaan aikaan yhteistä toimintaa. Toteutus Hanke käynnistettiin suunnittelulla keväällä 2024. Koirapuiston mahdollista sijaintia varten oli jo aiemmin toteutettu kyselytutkimus, jossa kysyttiin kuntalaisilta mielipidettä koirapuiston sijainnista ja muita toiveita koirapuiston liittyen. Lähiliikuntareitistä oli käyty alustavat keskust... Näytä lisää Hanke käynnistettiin suunnittelulla keväällä 2024. Koirapuiston mahdollista sijaintia varten oli jo aiemmin toteutettu kyselytutkimus, jossa kysyttiin kuntalaisilta mielipidettä koirapuiston sijainnista ja muita toiveita koirapuiston liittyen. Lähiliikuntareitistä oli käyty alustavat keskustelut siitä, miten reitin voisi toteuttaa, ja millaisia rakenteita sen varrella voisi olla, yhteistyössä Tervolan vanhus- ja vammaisneuvoston sekä Lapin hyvinvointialueen henkilöstön kanssa. Tervolan kunnan tekninen toimi pyysi kokonaisurakan Tervolan kunnan vanhusten rivitalojen (os. keskustie 78) kiinteistölle toteuttavalle lähiliikuntareitille, kodalle sekä tarvittaville maanleikkaukselle. Urakan tuli sisältää maanrakennustyöt, maansiirrot, materiaalit ja asennustyöt. Koko urakka kilpailutettiin Cloudiassa/Hilmassa. Koirapuiston rakenteet kilpailutettiin erikseen Cloudiassa. Ulkoilureitin kokonaisurakan tarjouskilpailu toteutettiin kevään 2024 aikana. Tarjouksia saatiin 3 kpl. Tarjouskilpailun voitti Rakennus Vuokila Oy edullisimmalla tarjouksellaan. Koirapuiston rakenteista pyydettiin tarjous 4 toimijalta, joista 2 jätti tarjouksen. Tarjouskilpailun voitti Anfra Aidat Oy. Varsinaiset rakentamistyöt päästiin aloittamaan koirapuiston osalta kesäkuussa ja ulkoilureitin osalta elokuun lopussa. Urakan etenemistä ja työtä valvoi Tervolan teknisen toimen rakennuttajainsinööri ja rakennusinsinööri. Ulkoilureitin kokonaisurakan loppukatselmus pidettiin 8.10.2024 ja viranomaiskatselmus 17.10.2024 ja koirapuiston loppukatselmus pidettiin 15.8. Katselmuksissa todettiin urakoiden olevan hyväksyttävästi suoritettu. Tulokset Hankkeen tavoitteena oli luoda ikäihmisille esteetön, helppo ja turvallinen virkistyspolku ja koiraharrastusalue kodin, muiden harrastusalueiden ja palveluiden läheisyydessä. Ikäihmisten omaiset sekä ikäihmiset olivat toivoneet kuntakeskukseen, ikäihmisten palvelujen läheisyyteen lyhy... Näytä lisää Hankkeen tavoitteena oli luoda ikäihmisille esteetön, helppo ja turvallinen virkistyspolku ja koiraharrastusalue kodin, muiden harrastusalueiden ja palveluiden läheisyydessä. Ikäihmisten omaiset sekä ikäihmiset olivat toivoneet kuntakeskukseen, ikäihmisten palvelujen läheisyyteen lyhyttä luontopolkua, joka mahdollistaa ikäihmisten liikkumisen. Omaisten käydessä ikääntyvien ja muistisairaiden sukulaistensa luona kylässä heillä on tarve päästä lyhyelle kävelylle ja viettää aikaa iäkkäiden läheisten kanssa. Myös koiraharrastajat olivat pitkään toivoneet kuntakeskukseen, palvelujen läheisyyteen koirapuistoa, joka mahdollistaa lemmikkien turvallisen vapaan ulkoiluttamisen, kouluttamisen ja muiden harrastajien tapaamisen. Polun, siihen liittyvän kodan ja koirapuiston käyttö on ollut suosittua ja jatkuvaa. Niistä on tullut positiivista palautetta suunnitelluilta kohderyhmiltä. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hankkeeseen laadittiin viestintäsuunnitelma. Viestinnän tavoitteena oli mm. • Tiedottaa ammattimaisesti ja suunnitelmallisesti hankkeen etenemisestä tuloksista ja mahdollisuuksista, osana kunnan muuta ajankohtaista viestintää. • Tehdä näkyviksi hankkeen vaikutukset. â... Näytä lisää Hankkeeseen laadittiin viestintäsuunnitelma. Viestinnän tavoitteena oli mm. • Tiedottaa ammattimaisesti ja suunnitelmallisesti hankkeen etenemisestä tuloksista ja mahdollisuuksista, osana kunnan muuta ajankohtaista viestintää. • Tehdä näkyviksi hankkeen vaikutukset. • Synnyttää odotuksia ja kannustaa asukkaita ja sidosryhmiä odottamaan tuloksia • Hyödyntää "Tervola. Pieni mutta ämpäripäinen" -brändiä ja vahvistaa aktiivisella viestinnällä kunnan imagoa ja houkuttelevuutta asuin- ja yrityspaikkana kunnan ulkopuolella. • Vahvistaa kunnan viestinnän avoimuutta hankkeiden osalta. • Tehdä yhteistyötä maakunnan medioiden kanssa. • Varmistaa, että Peräpohjolan Leader -ryhmä ja ELY-keskus ovat rahoittajina ja tukijoina selkeästi esillä. • Sujuvoittaa tiedonkulkua ja minimoimaan yllätyksiä sisäisessä viestinnässä. Viestintäsuunnitelman mukaisesti tavoitteena oli toteuttaa viestintää koko hankeen ajan. Numeerisina tavoitteina oli tuottaa 6 tiedotetta, 5 somejulkaisua ja 1 lehti/mediajuttu. Viestintää saatiin toteutettua hyvin: tuloksena 6 tiedotetta ja 11 somejulkaisua sekä yksi lehti/mediajuttu. Virkistyspolulle saatiin nimi syksyn 2024 aikana järjestetyn nimikilpailun tuloksena. Nimeä oli mahdollista ehdottaa verkossa sekä paperilomakkeella kunnantalon infossa. Ehdotuksia tuli yhteensä 33 kpl. Annetuista ehdotuksista vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet valitsivat polulle nimeksi Kullerokierros. Virkistyspolun avajaisia vietettiin osana Vanhustenviikon ohjelmaa torstaina 10.10.2024. Polun avasi Tervolan kunnanjohtaja. Avajaissanojen ja nauhan leikkaamisen jälkeen vieraat kiersivät polun, jonka päätepisteessä sijaitsevassa uudessa kodassa avajaisia jatkettiin makkaranpaiston merkeissä. Koirapuisto otettiin virallisesti käyttöön 11.10.2024. Koirapuiston opastetaulut suunnitteli ja toteutti Tervolan kunnan viestintäsuunnittelija Jenni Hiukka. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Peräpohjolan Leader ry Toteutuskunta TERVOLA Kokonaisrahoitus 69 813,92 € Yksityinen rahoitus 3 372,01 € Julkinen rahoitus 66 441,91 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 45 377,04 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 28 570,02 € Valtio: 3 518,24 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 13 288,78 € Muu julkinen tuki: 21 064,87 € Julkisen rahoituksen osuus: 95,17 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: