Hanke Investointihanke - 270204 Toijalan Sataman kesäteatterin esiintymislavan kattaminen Toijalan Näyttämö ry - 31.05.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen toteuttaa Toijalan Näyttämö yhdessä tamperelaisen rakennusliikkeen Sanpalin kanssa (heidän tarjouksensa oli edullisin ja ehtivät sen aikataulussa tekemään). Toimenpiteenä on rakennuttaa katos esiintymislavan päälle kesäteatteriin. Lattian osalta vain materiaalien osuus hankkeelle, koska lattia tehdään talkoilla. Tavoitteena monipuolistaa teatterin ohjelmistoa, pidentää kesäteatterin esiintymiskautta, säästää lavastuskustannuksissa sekä tarjota harrastajillemme enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Odotamme saavamme monipuolisemman ohjelmiston myötä enemmän katsojia ja yhteistyökumppaneita ja sitä kautta myös uusia katsojia ja enemmän käyttäjiä myös sataman muille palveluille. Toteutus vuoden 2024 syksy - 2025 kevät aikana. Pääsisimme aloittamaan syyskuussa 2024, kun esityskausi on ohi ja vanhat lavasteet on purettu; keväällä 2025 pääsisimme sitten harjoittelemaan näytelmää jo uuden katoksen alla. Alue sijaitsee Toijalan sataman kesäteatterilla. Yhteenveto hankkeesta Toijalan Näyttämö rakennutti Sataman Kesäteatteriin katetun esiintymislavan, että esiintyjät pysyvät sateensuojassa harjoitus- ja esityskauden. Lähtötilanne oli se, että viriteltiin omia epämääräisiä katoksia, jotka sitten hajosivat tuulessa ja sateessa. Samoin lavaa jouduttiin uusima... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 270204 Loppumispäivämäärä 31.05.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Turvallisuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ympäristötietoisuus Hankkeen yhteenveto Toijalan Näyttämö rakennutti Sataman Kesäteatteriin katetun esiintymislavan, että esiintyjät pysyvät sateensuojassa harjoitus- ja esityskauden. Lähtötilanne oli se, että viriteltiin omia epämääräisiä katoksia, jotka sitten hajosivat tuulessa ja sateessa. Samoin lavaa jouduttiin uusima... Näytä lisää Toijalan Näyttämö rakennutti Sataman Kesäteatteriin katetun esiintymislavan, että esiintyjät pysyvät sateensuojassa harjoitus- ja esityskauden. Lähtötilanne oli se, että viriteltiin omia epämääräisiä katoksia, jotka sitten hajosivat tuulessa ja sateessa. Samoin lavaa jouduttiin uusimaan joka vuosi, kun ei ollut kattoa päällä. Toteutus Rakennutimme katoksen, joka kestää varmasti pahimmatkin myrskyt ja toimii jatkossa hyvin kaikissa tulevissakin näytelmissä ja muissa esityksissä. Lisäksi rakensimme kestävän lavan katoksen alle. Rakentajaksi valikoitui kilpailutuksen jälkeen Sanpal Oy. Yhteistyö heidän kanssaan sujui hyvi... Näytä lisää Rakennutimme katoksen, joka kestää varmasti pahimmatkin myrskyt ja toimii jatkossa hyvin kaikissa tulevissakin näytelmissä ja muissa esityksissä. Lisäksi rakensimme kestävän lavan katoksen alle. Rakentajaksi valikoitui kilpailutuksen jälkeen Sanpal Oy. Yhteistyö heidän kanssaan sujui hyvin alusta loppuun. Teimme muutoksia matkan varrella, kun katsoimme, että jokin muu ratkaisu toimiikin paremmin. Seinien paikkoja siirsimme, kun huomasimme, että se palvelee meitä paremmin. Kustannuksia tuli lisää, kun halusimmekin hyödyntää ison takatilan ja teimme siitä hyvän varastotilan näytelmien lavastusta ja rekvisiittaa varten. Tämä oli jatkoa ajatellen todella hyvä päätös: tavaroita ei tarvitse joka harjoituksen ja esityksen jälkeen roudailla pitkiä matkoja, vaan ne voi helposti siirtää katoksen alla olevaan takavarastoon. Tulokset Katoksen myötä saatiin pidettyä hyvin kaikki harjoitukset, ilman että näyttelijät kastuivat. Lisäksi pystyimme ottamaan lisää stand up -esityksiä ohjelmistoon, kun ei tarvinnut pelätä, että mikrofonit, kaiuttimet ym. tekniikka kastuu ja menee pilalle sateen sattuessa. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Pidemmällä aikavälillä pystymme pitämään paremmin harrastajateatterimme talouden kunnossa, kun ei tarvitse pelätä sadekelejä ja voimme monipuolistaa ohjelmistoa; sopia enemmän esimerkiksi musiikki- ja stand up -esityksiä. Pystymme myös pidentämään näytelmien harjoituskautta. K... Näytä lisää Pidemmällä aikavälillä pystymme pitämään paremmin harrastajateatterimme talouden kunnossa, kun ei tarvitse pelätä sadekelejä ja voimme monipuolistaa ohjelmistoa; sopia enemmän esimerkiksi musiikki- ja stand up -esityksiä. Pystymme myös pidentämään näytelmien harjoituskautta. Kohdetta ylläpidetään hankkeen jälkeen Toijalan Näyttämön toiminnassa mukana olevien voimin. Suunnittelemme myös koko ajan uutta toimintaa alueelle ja saamme varmasti tämän kautta uusia harrastajia mukaan, kun meillä on puitteet kunnossa. Lisäksi katos on jo nyt herättänyt kiinnostusta ja sitä tullaan ihailemaan, kun se on niin hieno. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pirkan Helmi ry Toteutuskunta AKAA Kokonaisrahoitus 135 295,00 € Yksityinen rahoitus 67 647,50 € Julkinen rahoitus 67 647,50 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 67 647,50 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 29 088,42 € Valtio: 25 029,58 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 13 529,50 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 50,00 % Jaa: