Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 9485 Toimintatupa Saarijärven kaupunki 01.08.2015 - 09.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Sisältö Saarijärven kaupungin Kierrätyskeskuksen yhteydessä on kaupungin omistamia tiloja, jotka otetaan käyttöön remontoimalla. Yläkerran kylmä varastotila ja viereiset huoneet soveltuvat hyvin remontin jälkeen uuden toiminnan tarpeisiin ja kaiken kansan Toimintatuvaksi. Remontoitavaa tilaa on 150 - 160 m2. Sinne rakennamme pienen näyttämön, jonka lattia on muuta lattiaa korkeammalla. Näyttämö takahuoneineen on tarpeellinen mm. muotinäytöksissä ja juhlissa. Suurin osa tilasta jätetään yhtenäiseksi, seinättömäksi toimintasaliksi. Se on helppo muuntaa erikokoisiksi osastoiksi siirrettävien, matalien väliseinämien avulla tarpeiden ja tilanteiden mukaan. Tavoitteet Kierrätyskeskukseen on tavoitteena rakentaa uusia tiloja, joissa kaikkien kuntalaisten ympäristötietoisuus ja kiinnostus ympäristönhoitoa kohtaan voivat kasvaa. Samalla luonnonsuojelun merkitys kirkastuu ja kierrätyskeskuksen näkyvyys ja kuuluvuus paranevat. Kierrätyskeskuksen uudistuva, ulospäin suuntautuva toiminta kasvattaa myös yleistä yrittäjähenkisyyttä ja yhteistyöhakuisuutta. Kohderyhmät ja hyödynsaajat ryhmä esimerkkejä toiminnasta o päiväkotilaiset ja eskarilaiset yhteiset juhlat, askartelu, piirtäminen o kuvaamataidon opettajat oppilaineen mallipiirustus, erikoistyöt eri materiaaleista o käsityönopettajat oppilaineen raaka-aineiden hankinta, muotinäytökset o ympäristökasvattajat oppilaineen teorian havainnollistaminen o muut koululaiset ja opiskelijat erikoistehtävät, harjoittelut, opinnäytetyöt o käsityöläiset ja taiteilijat raaka-aineiden hankinta, näyttelyt o alan yrittäjät raaka-aineiden hankinta, tuotekehittely o ryhmät, yhdistykset tilaisuudet, teemapäivät, työnäytökset o Metsähallitus, ELY-keskus näyttelyt ja muu tiedottaminen Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 9485 Aloituspäivämäärä 01.08.2015 Loppumispäivämäärä 09.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Leader VIISARI ry Toteutuskunta SAARIJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: