Hanke Kehittämishanke - 76216 Tulevaisuuden tekijät Leader Viisari ry 01.10.2018 - 30.08.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Leader Viisari ry:n kehittämisstrategian visio vuonna 2020 on ¿osaavien ja yritteliäiden asukkaiden viihtyisä maaseutu.¿ Tarkoitus on myös nostaa nuorten ja nuorten aikuisten äänen kuuleminen keskeiseen asemaan kehittämistyössä. Strategiassa haluttaa antaa heille aidosti mahdollisuuksia vaikuttaa ja ideoida sekä suunnitella ja toteuttaa omaan tulevaisuuteen vaikuttavia toimenpiteitä. Tämän hankkeen tarkoitus on ottaa nuoret mukaan kehittämään kotiseutuaan ja vahvistaa nuorten positiivista kotiseutukuvaa alueesta paikkana, joka tarjoaa mielekkään mahdollisuuden asua, elää ja tehdä töitä. Hankkeen tuloksena syntyy toimintamalli, olosuhteet ja verkostot, jonka puitteissa nuoret voivat vielä eteenpäin omia kehittämisprojekteja myös hankkeen jälkeen.Hankkeen kohderyhmänä ovat toiminta-alueen tai alueelle siteitä omaavat nuoret. Toteutuksessa tehdään laajaa yhteistyötä nuorisotoimijoiden, oppilaitosten ja yritysten kanssa ja luodaan nuorille kansainvälistä verkostoa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 76216 Aloituspäivämäärä 01.10.2018 Loppumispäivämäärä 30.08.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta SAARIJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: