Hanke Kehittämishanke - 83725 Tulevaisuuden tilitoimisto Suomen Yrittäjäopisto Oy 01.03.2019 - 30.12.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tilitoimistoalalla digitalisaatio muuttaa voimakkaasti palveluiden luonnetta ja haastaa tilitoimistot kehittämään palvelutuotteitaan ja toimintaansa. Tulevaisuudessa mekaanisen tallennustyön hoitaa automaatio ja tilitoimistojen tehtäväksi jää sähköisten taloushallinnon ohjelmien hallinnointi, asiakkaiden ohjaaminen ja neuvonta näissä järjestelmissä. Perinteisen tilitoimistotyön rinnalle on alan muuttuessa kehitettävä uusia palveluita. Asiakaslähtöinen palvelumuotoiluosaaminen ja palveluiden tuotteistaminen ovat teemoja, joihin tilitoimistoalalla tarvitaan uutta osaamista. Lisäksi myyntiosaamisen merkitys kasvaa, sillä tilitoimistojen on osattava kuvata yrityksille heidän tuottamisensa palveluiden lisäarvo ja hyöty, että yritykset olisivat valmiita maksamaan uudenlaisesta asiantuntijapalvelusta. Asiakaspalveluosaaminen on tulevaisuudessa jokaiselta tilitoimistotyöntekijältä vaadittava osaamisalue. Ammatista on tulossa yhä enemmän palvelutehtävä, jossa palvelun laadulla, viestinnällä ja vuorovaikutuksella on merkittävä rooli. Tilitoimistoilla on valtakunnallisesti ja myös Aisaparin alueella pula osaavista työntekijöistä. Hankkeen tavoitteena on tukea Aisaparin alueen alueen tilitoimistoja koulutushaasteissa ja toimintatapojen kehittämisessä muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Toimenpiteiden avulla pyritään myös alan profiilin nostamiseen ja tekemiseen houkuttelevammaksi nuorten työntekijöiden keskuudessa. Tällä pyritään osaltaan helpottamaan työvoimapulaa alalla. Yrittäjien verkostoitumista edistetään tarjoamalla mahdollisuuksia potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kartoittamiseen ja yhteistyömahdollisuuksien löytämiseen. Hankkeen toteutusaika 1.3.2019 - 31.10.2020. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 83725 Aloituspäivämäärä 01.03.2019 Loppumispäivämäärä 30.12.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu muille mikro-tai pienyrityksille, kuin maatalouden alkutuotannon tai maataloustuotteiden jalostuksen, kaupan pitämisen tai metsätalousalalla toimiville yrityksille (70 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat yritysryhmän kehittäminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta KAUHAVA Julkisen rahoituksen osuus: 70,00 % Jaa: