Hanke Kehittämishanke - 295319 Tulevaisuus maaseudulla – maatilayrittäjien hyvinvoinnin ja osaamisen edistäminen Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on Etelä-Pohjanmaan maatilayrittäjien osaamiskapasiteetin, hyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistäminen. Hankkeen kohderyhmänä ovat myös maaseudun nuoret maatilayrittäjät. Hankkeella on merkittävä vaikutus kohderyhmän henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin, jaksamisen ja palautumisen sekä terveysongelmien ennaltaehkäisemisen näkökulmista. Hanke edistää CAP-suunnitelman ja alueellisen maaseudun kehittämissuunnitelman toteutumista. Hankkeen toteuttajat ovat SEAMK:n terveysalan, luonnonvara-alan ja digitalisaation asiantuntijoita. Hanke toteutetaan yhteistyössä MTK Etelä-Pohjanmaa ry:n kanssa 1.9.2024-31.12.2026. Hankkeen kohderyhmänä ovat Etelä-Pohjanmaan maaseudun nuoret ja eri-ikäiset, myös ikääntyvät maatilayrittäjät. Koulutusinterventioiden sisällöt perustuvat hankkeen suunnitteluvaiheessa nuorille maatilayrittäjyyttä suunnitteleville ja -yrittäjinä aloittaneille toteutettuun Webropol-esiselvityskyselyyn, jolla kartoitettiin heidän koulutustarpeitaan. Koulutuspaketit ovat: 1. Maaseudun nuorten ja muiden maatilayrittäjien hyvinvointiin, ergonomiaan ja työturvallisuuteen liittyvän osaamiskapasiteetin edistäminen. 2. ThingLink-alustan hyödyntämisosaamisen edistäminen. Alustalla jaetaan osaamista tukevaa materiaalia ja toteutetaan hankkeen koulutusta. Koulutuksen teema-alueet ovat seuraavat: 1. Työturvallisuuden edistäminen, 2. Ensiaputaidot tapaturmatilanteissa, 3. Hyvinvoinnin, jaksamisen ja palautumisen edistäminen, 4. Ergonomiaosaamisen edistäminen, 5. Vuorovaikutus- ja dialogitaitojen kehittäminen, esim. vertaistuen tukena ja 6. Yhteisöllisestä ruoanvalmistuksesta ja ruokailusta innostusta ja hyvinvointia. Osallistujat voivat hyödyntää myös hankkeen myötä vahvistuneita digitaalisia taitoja omassa toiminnassaan. Hankkeessa kehitetään digitaalinen alusta, jolle luodaan kohderyhmää hankkeen aikana ja sen jälkeen hyödyttävä tietopankki. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 295319 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Koulutushanke Toimenpiteen tyyppi Koulutushankkeet Toimenpiteen tarkenne Koulutus maaseudun toimijoille Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Digitaidot Hyvinvointi Sosiaalinen pääoma Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Koulutus 2.4.2025 klo10:00 - 15:30 Ensiapupäivä maatilallisille Alajärvella Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Koulutus 24.3.2025 klo10:00 - 15:30 Ensiapupäivä maatilallisille Seinäjoella Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Koulutus 11.3. - 13.3.2025 Stressin hallinta maataloustyössä Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Koulutus 25.2. - 27.2.2025 Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot maataloustyössä Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Koulutus 19.2.2025 klo13:00 - 15:00 Maatalouden työturvallisuusriskit Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Koulutus 5.2.2025 klo13:00 - 18:00 Maatilan työergonomia: Työn kuormittavuus haltuun Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa Koulutus 27.11. - 17.12.2024 Maatilayrittäjän työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Webinaari 15.11.2024 klo12:00 - 13:00 Maatilan voimavarat: Hyvinvointia ja jaksamista työssä -webinaari Tapahtuman järjestää: MTK-Etelä-Pohjanmaa, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Koulutus 31.10.2024 klo12:00 - 15:00 Maatilayrittäjän työturvallisuuden välineet Tapahtuman järjestää: Seinäjoen ammattikorkeakoulu Hankkeen yhteyshenkilöt Mika Uitto Seinäjoen ammattikorkeakoulu Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta SEINÄJOKI Kokonaisrahoitus 119 850,24 € Julkinen rahoitus 119 850,24 € Tukiprosentti: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Mika Uitto Jaa: