Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 16014 Tuomirantaan täyttä toimintaa Vanuli ry 01.01.2016 - 08.01.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vanuli ry on vammais-, nuoriso- ja liikuntayhdistysten yhteistyöelin. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää jäseninään toimivien ylä-savolaisten yhdistysten ja yhteisöjen toimintaa sekä tukea niihin kuuluvien ihmisten täysivaltaista osallistumista sekä mahdollisuuksia yhdenvertaiseen ja täysivaltaiseen elämään yhteiskunnassa. Yhdistys tukee heidän oikeuksiaan sekä kehittää mahdollisuuksia yhdessä toimimiseen. Vanuli ry on vuokrannut Ylä-Savon seurakuntayhtymältä Tuomirannan leirituvan 10 vuodeksi. Tuomirannan on tarkoituksena toimia yhdistyksen yhteisenä toiminta- ja kohtaamispaikkana. Jotta Tuomirannasta saadaan kaikille yhdistyksen jäsenille tasapuolinen ja toimiva kohtaamispaikka, täytyy kiinteistössä tehdä mittavia muutostöitä, jotta kaikki pystyvät tilaa esteettä ja turvallisesti käyttämään. Hankkeen avulla Tuomirannan leiritupa uudistetaan siten, että kaikki käyttäjäryhmät voivat siellä esteettömästi toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa inva-wc:n, invaluiskien, esteettömän polun ja turvallisen laiturin rakentamista. Lisäksi hankkeella korjataan päärakennuksen alkuperäinen vesikate aluslaudoituksineen ja lisäeristyksineen, jotta tulevaisuudessa rakennuksen kunto turvataan. Hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseutuohjelmaa. Remontin ja muutostöiden avulla nostetaan Tuomirannan käyttöastetta ja viihtyvyyttä. Lisäksi hanke mahdollistaa tilan ympärivuotisen käytön. Hankkeen kautta eri vammais-, nuoriso- ja liikuntajärjestöjen keskinäinen yhteistyö lisääntyy ja uudenlaiset yhteiset toimintamallit otetaan käyttöön. Lisäksi järjestöjen harrastusmahdollisuudet ja palvelut monipuolistuvat ja Tuomirannasta muodostuu kaikille yhteinen kokoontumispaikka. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 16014 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 08.01.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Ylä-Savon Veturi ry Toteutuskunta IISALMI Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % Jaa: