Hanke Kehittämishanke - 309948 Tuoreviljaa entistä turvallisemmin Luonnonvarakeskus - 30.06.2028 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tuoreviljaa entistä turvallisemmin (Optivilja) -hanke toteutetaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) yhteishankkeena. Hanke toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa 1.1.2025-30.6.2028 välisenä aikana ja sen varsinaisia kohderyhmiä ja suoria hyödynsaajia ovat alueen maatalousyrittäjät, elintarviketeollisuus ja alan neuvonta. Välillisinä kohderyhminä hankkeesta hyötyvät erityisesti tutkimus- ja oppilaitokset, mutta myönteisten elintarviketurvallisuus- ja eläinten hyvinvointivaikutusten kautta välillisenä kohderyhmänä on käytännössä koko yhteiskunta. Hankkeen päätavoitteena on löytää keinoja ja laatia ohjeistus homesienten muodostamien homemyrkkyjen eli mykotoksiinien aiheuttamien riskien hallintaan rehuviljan tuoresäilönnässä. Hankkeen toimenpiteissä: 1) toteutetaan kirjallisuusselvitys viljojen mykotoksiineista uusimman tutkimustiedon kokoamiseksi, 2) kartoitetaan mykotoksiinien esiintymistä ja niille altistavia tekijöitä murskesäilötyssä viljassa tilanäytteiden perusteella, 3) selvitetään mykotoksiiniriskin hallintaa rehuviljan viljelyssä sekä haastavissa säilöntäolosuhteissa ja 4) jaetaan hankkeessa syntyvää tietoa ajantasaisesti kohderyhmille. Toimenpiteiden pohjalta kootaan käytännön ohjeistus mykotoksiiniriskin ehkäisemiseksi rehuviljan tuoresäilönnässä. Maatalousyrittäjät, elintarviketeollisuus ja neuvonta voivat hyödyntää hankkeen välittämää tietoa suoraan omassa toiminnassaan. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 309948 Loppumispäivämäärä 30.06.2028 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maatilojen kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO2 Asiasanat Eläinten hyvinvointi ja terveys Huoltovarmuus Nautaeläimet Rehuntuotanto Viljantuotanto Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Kati Mattila Hanketoimija Luonnonvarakeskus LUKE Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta SIIKAJOKI Kokonaisrahoitus 360 000,00 € Yksityinen rahoitus 72 000,00 € Julkinen rahoitus 288 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 288 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 123 840,00 € Valtio: 164 160,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Kati Mattila Hanketoimija Hankkeesta muualla Optiviljan sivut Lukessa Jaa: