Hanke Investointihanke - 307432 Turvalliset tuolit, iloinen ilme Suomen Punainen Risti Hattulan osasto - 30.06.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Suomen Punaisen Ristin Hattulan osasto on yleishyödyllinen yhdistys, joka on aloittanut toimintansa vuonna 1950. Osasto toimii aktiivisesti koko Hämeen seutukunnalla, erityisesti Hattulan alueella. Osastolla on kiinteänä toimitilana kohtaamispaikka Juttutupa Parolan keskustassa. Toimintamuotoja ovat mm. neuloosikahvila, terveyspiste, ystävä-, valmius- ja omaishoitajatoiminta. Osasto järjestää erilaisia teematapahtumia ja kursseja. Tiloissamme kokoontuu myös muita yhdistyksiä ja taloyhtiöitä. Juttutupa on helposti saavutettavissa oleva esteetön tila, joka on julkisesti vuokrattavissa. Vuonna 2023 Juttutuvalla oli 1259 käyntiä. Juttutuvan nykyisiä tuoleja ei voi enää kunnostaa, eikä niiden käyttöturvallisuus ole hyvä. Nykyiset verhokapat eivät enää ole osa kokonaisuutta. Osasto on saanut lahjoituksena julkisiin tiloihin suunnitellut tuolit, mutta niiden verhoilu on uusittava. Samalla varmistetaan tuolien kiinnitykset, sillä Juttutuvalla käyttäjät ovat hyvin erilaisia. Verhoilumateriaali on keskeinen osa tilan sisustusta ja sen valinnassa huomioidaan julkisten toimitilojen ominaisuusvaatimukset mm. hankauskestävyys, valonkesto, tahranpoisto ja paloturvallisuus. Verhot ja niiden kiinnitykset uusitaan niin, että ne ovat osa kokonaisuutta. Uudistuksella tuodaan esiin SPR:n tunnistettavaa, erottuvaa ilmettä. Rakennamme luottamusta ihmisten välille ja kannustamme rohkeaan toisten kohtaamiseen. Juttuvan uusi ilme noudattelee järjestön brändiä ja kannustaa jokaista mukaan järjestön arvojen mukaisesti sekä luo onnistuneen ensivaikutelman. Kohderyhmänä ovat kaikki Juttutuvalla kävijät, toimijat ja vuokraajat. Toteutus aikavälillä 9/24 - 6/25. Verhoilutyö tilataan paikalliselta oppilaitokselta ja verhojen toteutus hattulalaiselta ompelimolta. Nykyiset kalusteet ja verhot kierrätetään. Talkootyönä toteutetaan uusien tuolien kuljetus varastolta verhoomoon ja takaisin, nykyisten tuolien kuljetus kierrätykseen sekä verhojen kiinnityksen uusiminen ja verhojen kiinnitys. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 307432 Loppumispäivämäärä 30.06.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupungin kehysalue Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava investointi Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Turvallisuus Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HATTULA Kokonaisrahoitus 2 900,00 € Yksityinen rahoitus 1 160,00 € Julkinen rahoitus 1 740,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 740,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 748,20 € Valtio: 643,80 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 348,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 60,00 % Jaa: