Hanke Kehittämishanke - 145823 Tuuppa juttusille Yhteinen tupa ry 01.01.2021 - 07.11.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Nivalassa toimii ikäihmisten matalan kynnyksen kohtaamispaikka Juttutupa, jota ylläpitää Yhteinen tupa ry. Hankkeen tavoitteena on kehittää, monipuolistaa ja lisätä Juttutuvan toimintaa, jolloin ikäihmisillä on enemmän osallistumisen mahdollisuuksia ja sosiaalista vuorovaikutusta vertaisryhmänsä kanssa. Hankerahoituksella palkattava työntekijä suunnittelee ja toteuttaa ikäihmisten tarpeista ja toiveista lähtevää toimintaa yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Monipuolinen toiminta tuo Juttutuvalle niitäkin ikäihmisiä, jotka eivät siellä vielä käy. Puhelinrinki on myös yksi työmenetelmä, joka tuo iloa itsensä yksinäiseksi kokeville. Hankkeessa kehitetään pienimuotoista Senioriparkkitoimintaa eli omaishoitaja tuo hoidettavansa Juttutuvalle oman asiointinsa ajaksi turvalliseen paikkaan. Hankkeen kohderyhmänä on yli 65-vuotiaat nivalalaiset ikäihmiset. Hanke kohdistuu negatiivista yksinäisyyttä kokeviin. Hyödyn saajina ovat itse ikäihmiset ja heidän läheisensä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 145823 Aloituspäivämäärä 01.01.2021 Loppumispäivämäärä 07.11.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi ikääntyvä väestö virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta NIVALA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: