Hanke Kehittämishanke - 76623 Työ etsii tekijäänsä Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy 01.10.2018 - 27.12.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Työ etsii tekijäänsä-hanke on aluemarkkinointihanke, jonka keskeiset lähtökohdat ovat hankealueen yhteismarkkinoinnin kehittäminen ja työvoiman saannin turvaaminen hankeverkoston alueella. Toimenpiteet edistävät työvoiman pysymistä sekä sijoittumista maakuntakeskusten reuna-alueilla, jotka ovat haja-asutusaluetta ja joille ei luontaisesti tule väkeä. Alueen yritysten työvoiman saannin ja koko alueen väestökehityksen kannalta on tärkeä kehittää alueen toimijoiden yhteistyötä, imagoa ja näkyvyyttä. Toimenpiteiden avulla pyritään näyttäytymään kilpailukykyisenä ja kiinnostavana alueena asukkaille ja alueelle muuttoa harkitseville uusille asukkaille sekä sellaisille, jotka eivät tiedä alueestamme. Hankkeen avulla nostetaan yhteistyöalueen viestintää ja markkinointia uudelle tasolle. Aluetta tehdään tunnetuksi valtakunnallisesti ja edistetään työntekijöiden saamista yrityksiin (rakennusteollisuus, metalliala ja puuala), joissa työvoiman löytämisessä ja hankkimisessa kohdataan jo nyt ongelmia. Hanke lisää tietoisuutta alueiden vahvuuksista, palveluista, elinkeinoista ja erityisesti avoimista työpaikoista. Hanke on suunnattu Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja läntisen Keski-Suomen kuntiin, joissa alueen yritykset ovat kohdanneet pulaa osaavista työntekijöistä. Hankkeeseen osallistuu kunnista Alajärvi, Evijärvi, Kyyjärvi, Lappajärvi, Perho, Soini ja Vimpeli. Kuntien yksinään tekemät kehittämistoimet eivät riittäisi saavuttamaan vetovoimaisuutta, vaan aluetta on markkinoitava nimenomaan yhdessä, jotta saadaan synergiaetua. Lisäksi kunnat yrityksineen ovat erilaisia omine vahvuuksineen, jotka voivat tukea toinen toistaan. Kukaan ei voi kilpailla yksin maakuntien kasvukeskuksia ja kaupungistumista vastaan. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 76623 Aloituspäivämäärä 01.10.2018 Loppumispäivämäärä 27.12.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat markkinointi viestintä Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta ALAJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: