Hanke Kehittämishanke - 18025 Työllistyvä Rääkkylä Rääkkylän kunta 01.01.2016 - 25.03.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on viedä työllisyydenhoitotoimet entistä vahvemmin osaksi kuntaorganisaation ja yhdistystoimijoiden normaalitoimintaa siten, että työllistämistoiminta ei tulevaisuudessa ole niin riippuvainen hankerahoituksista. Tavoitteena on asiantuntijan avulla opastaa ja ohjeistaa yhdistykset ja kuntaorganisaatio tekemään työllisyydenhoitoon liittyviä toimia itsenäisemmin vuoden 2016 loppuun mennessä. Tavoitteena on, että jatkossa Tsemppi ry pystyy toimimaan Rääkkylän muiden yhdistysten kumppanina ja tukena ja hoitamaan työssäolojaksot yhdessä yhdistysten kanssa. Hankerahoituksen tarve ja rooli työllisyydenhoitotoimissa tulee tämän toimenpiteen seurauksena olemaan pienempi.Hankkeen avulla pystytään parantamaan ihmisten elämänlaatua, kun työllistämistoimintaan mukaan lähteneistä yhdistyksistä löytyy uusia mielekkäitä työtehtäviä. Yhdistysten osaaminen ja rooli työllisyydenhoitotoimista kasvaa. Yhdistykset pystyvät jatkossa tarjoamaan työkokeilupaikkoja työttömille henkilöille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 18025 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 25.03.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Keski-Karjalan Jetina ry Toteutuskunta RÄÄKKYLÄ Julkisen rahoituksen osuus: 87,93 % Jaa: