Hanke Investointihanke - 277000 Ukko-Lokin virkistysalue Syvänniemen kyläyhdistys ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Saaristoisen Kuttajärven helmen muodostaa kolmen saaren ryhmä, Ukko-Lokki, Akka-Lokki ja Poika-Lokki korkeine, karunkauniine kallioineen. Ukko-Lokin virkistysalue (kaavamerkintä VR) sijoittuu Ukko-Lokki -saaren lounaispäätyyn, saaren matalaan osaan, josta Kuopion kaupunki on vuokrannut maa-alueen virkistyskäyttöön. Ukko-Lokki on kesällä hyvin suosittu vesillä liikkujien kohde. Talvella Lokin virkistysaluetta käyttävät hiihtäjät, koska kyläyhdistys ylläpitää latuja Syvänniemeltä Ukko-Lokille. Lisäksi merkittävä talvikäyttäjäryhmä on hiihtäjien ja kalastajien lisäksi moottorikelkkailijat, koska kelkkareitti kulkee Ukko- ja Akka-Lokin välistä. Alueella on ennestään -80 luvulla rakennettu, jo huonoon kuntoon menneet Syvänniemen kyläyhdistyksen omistamat laavu ja nuotiopaikka Hankkeen toteuttaja on Syvänniemen kyläyhdistys ry yhteistyökumppaneineen. . Hankkeella on tarkoitus saattaa alue vastaamaan nykyajan tarpeita, muotoilla kivistä aluetta tasaisemmaksi ja helpommin liikuttavaksi sekä rakentaa halkaisijaltaan noin 5,6 m oleva kuusikulmainen puolikota ja 3x4,5 m huoltorakennus sisältäen huussin ja puuvajan. Kotaan tulee piipullinen kamina ja kodan eteen nuotiopaikka istuimineen. Ukko-Lokin virkistysalueen kehittäminen lisää järviluonnossa liikkumista ja mahdollistaa entistä paremmin rantautumisen kesällä sekä talvella hiihtäjille, kalastajille ja kelkkailijoille hyvän taukopaikan. Kohderyhmät: Koko entisen Karttulan alueen ihmiset, kalastajat melojat ja veneilijät sekä muut Kuttajärvellä liikkujat. Tulevan Saastamoisen Säätiön residenssin asukkaat. Talvella Syvänniemen talviretkeily reitillä liikkujat (kävelijät, lemmikkien ulkoiluttajat, potkukelkkailijat, hiihtäjät. Merkittävä talvikättäjäryhmä on moottorikelkkailijat Hyödynsaajat: alueen asukkaiden lisäksi uusi virkistyspaikka houkuttelee kauniille, saaristoiselle Kuttajärvelle ihmisiä lähikaupungeista ja turisteja kauempaakin, jopa ulkomailta. Toteutusaikataulu: 1.2.2024-31.12.2025 Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 277000 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Kaupunkien läheinen maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Liikunta Matkailu Reitistö Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Toteutuskunta KUOPIO Kokonaisrahoitus 33 634,31 € Yksityinen rahoitus 3 363,43 € Julkinen rahoitus 30 270,88 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 21 862,30 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 13 016,47 € Valtio: 4 473,37 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 4 372,46 € Muu julkinen tuki: 8 408,58 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: