Julkinen hankekuvaus
Untorockin kaikille avoin lauantai Vuoden 2024 Untorockin lauantain päiväohjelma koostuu kaikelle kansalle maksuttomista tapahtumista. Tarkoituksena on mahdollistaa tänäkin vuonna maksuton konsertti ja kisata Soap Soccerissa lauantaipäivän ajan. Lisäksi Rokkitorin pilotti vuonna 23 antoi puhtia nostaa rokkitorin tasoa vuonna 2024. Niin ikään rokkitori on avoinna kaikille ja sen on tarkoitus tänä vuonna palvella rokkikansaa jo torstaista eteenpäin. Tämän vuoksi haemme tukea rokkitorin uuteen piha-aluekonseptiin, johon tarvitsemme telttoja ja aitoja normaalista tapahtumasta poiketen enemmän. Rokkitori sijaitsee festarialueena toimivan Utajärven jäähallin piha-alueella. Rokkitorilla festarikävijä voi syödä ja tehdä pieniä ostoksia viikonlopun aikana. Rokkitori on kaikille avoin ja maksuton, eikä vaadi rannekkeen ostamista, joten siellä voi piipahtaa syömässä ja ostoksilla. UntoRock kerää yhteen tuhansia juhlijoita, nykyisiä ja entisiä paikkakuntalaisia, joka luo festivaalille oman iloisen ilmapiirinsä. Ensikertalaisia ja kauempaa tulleita odottaa siis vapautunut ja vastaanottavainen festarifiilis, johon on helppo hypätä mukaan. Rokkitorille on kaikille avoin pääsy. Rokkitorilla tarvittavat aidat, teltat, bajamajat jne. vuokrataan tapahtumaa varten.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Hankenumero
290893
Loppumispäivämäärä
30.12.2024
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Maaseututyyppi
Harvaan asuttu maaseutu
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke
Toimenpiteen tyyppi
Pienhankkeet
Toimenpiteen tarkenne
Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Kohdealue
SO8
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili