Hanke
Kehittämishanke - 339731

Uudenmaan metsäomistus toimivaksi

Suomen metsäkeskus - Finlands skogscentral

- 31.12.2027

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Uudenmaan metsäomistus toimivaksi -tiedonvälityshanke toteutetaan 1.9.2025-31.12.2027 Suomen metsäkeskuksen johdolla yhteistyössä Suomen metsämuseo Luston kokeneiden metsänomistamisen asiantuntijoiden kanssa. Hankkeen toimenpiteet toteutetaan monikanavaisesti Uudenmaan 26 kunnan alueella. Hankkeen tavoitteina on vauhdittaa Uudenmaan alueen metsätilojen sukupolvenvaihdoksia, purkaa kuolinpesiä, laajentaa yhteismetsäomistusta ja tuoda ylisukupolviseen perhemetsänomistamiseen innovatiivinen eri sukupolville kehitetty metsäsuhdekeskustelumenetelmä tilojen sukupolvenvaihdoksia edistämään. Metsäsuhdekeskustelun tavoitteena on vauhdittaa Uudenmaan metsien siirtymistä ensisijaisesti perheen sisällä entistä nuorempiin, toimeliaampiin ja päätöksiä tekeviin "aktiivisiin käsiin". Hankkeen kohderyhmät muodostuvat sukupolvenvaihdoksia suunnittelevista ja valmistelevista metsänomistajista, kuolinpesistä ja alueen yhteismetsiin liittymis- ja myyntihaluisista metsätilallisista. Hankkeen keskeisin tavoite on saada aikaan Uudenmaan alueen omistajakuntaa nuorentavia aktiivisia metsätilojen omistajanvaihdoksia. Aktiivisesti hoidetut metsät pysyvät terveempinä ja kasvukykyisempinä vahvistaen resilienssiä ilmaston muuttuessa. Omistajanvaihdokset tuovat aktiivisuutta metsien käyttöön, edistävät erilaista yrittäjyyttä ja kerryttävät verotuloja yhteiskunnalle.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

339731

Loppumispäivämäärä

31.12.2027

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Sisempi kaupunkialue

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Tiedonvälityshanke

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO0

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt