Hanke Kehittämishanke - 211448 Uutta virtaa Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu PLU ry 01.12.2022 - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Uutta virtaa -hankkeella vastataan tarpeeseen, jossa yhdistykset tarvitsevat sparrausta ja työkaluja uusien toimijoiden rektytointiin ja toiminnassa mukana pitämiseen. Hankealueella on vahvaa ja halua vapaaehtoistyöhön, mutta aina tarve ja tekijät ja tekemisen tavat eivät kohtaa. Tarvitaan uudenlaisia vapaaehtoistyön tekemisen malleja, jotka soveltuvat tämän päivän elämänrytmiin. Yhdistysten hallinto ammattimaistuu ja se tuo tullessaan haasteita. Myös yhteiskunnan yleinen tahti nopeutuu ja se tuo haasteita ihmisten osallistumiselle vapaaehtoistoimintaan. Uutta virtaa -hanke vasta omalta osaltaan näihin haasteisiin, työstäen työkaluja ja uudistaen toimintamalleja. Hankkeessa toteutetaan mm. seuraavia toimenpiteitä; kunta-/kyläkohtaisia työpajoja edellä mainittujen työkalujen työstämiseen, testataan työkalujen toimivuutta ja etenemistä pilottitoimijoilla, tehdään vapaaehtoistoimtaa näkyväksi liikuvan kuvan, vlogien, striimausten ja podcastien kautta, luodaan ns. vapaaehtoispankki isojen tapahtumien toteuttamisen tueksi, luodaan tapahtumapilotti paikallisiin rekrytilaisuuksiin. Hankkeen toteuttamisalueena on Seinäjoki, Ilmajoki sekä Kurikan Jalasjärvi. Hankkeen toteutusaika on 1.12.2022 - 30.4.2024. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 211448 Aloituspäivämäärä 01.12.2022 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys LIIVERI ry Toteutuskunta JALASJÄRVI Kokonaisrahoitus 90 084,85 € Yksityinen rahoitus 10 089,50 € Julkinen rahoitus 79 995,35 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 79 995,35 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 33 598,04 € Valtio: 44 897,31 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 500,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 88,80 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 88,80 % Jaa: