Hanke Kehittämishanke - 294173 Vaatepankit vauhtiin Moms for Kids ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vaatepankit vauhtiin -hanke kehittää alueellamme toimivaa Moms for Kids ry:n Vaatepankki-toimintaa ja sen konseptia. Vaatepankit ovat lasten ja nuorten vaatteiden, harrastusvälineiden ja lastentarvikkeiden ilmaisia ja kaikille avoimia kierrätyspaikkoja, jotka toimivat vapaaehtoisvoimin useilla paikkakunnilla. Hankkeen tavoitteena on Vaatepankki-konseptin kehittämisen ja tiedottamisen myötä lisätä kierrättämistä ja kestävää kulutusta alueellamme sekä tarjota kasvavalle asiakaskunnalle ilmaisia lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Tavoittelemme hankkeella myös asiakaslähtöisempää konseptia, jonka avulla osallisuus ja yhteisöllisyys kasvaisi toiminnassa sekä vapaaehtoisten toimintaympäristö ja -kulttuuri paranisivat. Hankkeen määrätietoisella kehittämistyöllä tavoitellaan pitkäaikaista toiminnan jatkuvuutta ja kasvua. Hankealueena on kaikki Aisaparin alueen kuusi kuntaa. Hankkeen kohderyhmänä on erityisesti alueen lapsiperheet, mutta Vaatepankkien toiminta on avointa aivan kaikille. Hyödynsaajina näin ollen on parhaimmillaan kaikki asukkaat alueellamme. Hankkeen toteuttaa Moms for Kids ry ja toteutusaika on 2024-2025. Yhteenveto hankkeesta Vaatepankit vauhtiin -hanke keskittyi Vaatepankki-toiminnan kehittämiseen tiedotuksen, toimintaedellytysten parantamisen sekä digitalisaation kautta. Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti ja onnistui hyvin ilman merkittäviä haasteita. Myös hankkeen kustannukset toteutuivat hankesuunnitelman mu... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 294173 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Ilmastonmuutos Kiertotalous Lapset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ympäristötietoisuus Hankkeen yhteenveto Vaatepankit vauhtiin -hanke keskittyi Vaatepankki-toiminnan kehittämiseen tiedotuksen, toimintaedellytysten parantamisen sekä digitalisaation kautta. Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti ja onnistui hyvin ilman merkittäviä haasteita. Myös hankkeen kustannukset toteutuivat hankesuunnitelman mu... Näytä lisää Vaatepankit vauhtiin -hanke keskittyi Vaatepankki-toiminnan kehittämiseen tiedotuksen, toimintaedellytysten parantamisen sekä digitalisaation kautta. Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti ja onnistui hyvin ilman merkittäviä haasteita. Myös hankkeen kustannukset toteutuivat hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen toteutus ja tulokset voidaan jakaa kolmeen osaan: 1. Hankkeessa kehitettiin yhtenevät tiedotusmateriaalit asiakkaille ja ammattilaisille sekä koulutusmateriaalia vapaaehtoisille. Tuloksena uudet tiedotusmateriaalit sekä kasvaneet asiakasmäärät ja yhteistyöverkosto. 2. Hankkeessa Vaatepankkien toimintaan ja toimipaikkoihin lisättiin edellytyksiä yhteisöllisyydelle. Tuloksena toiminnassa ja toimipaikoissa näkyy enenevässä määrin yhteisöllisyyttä edistäviä tekijöitä, kuten leikkinurkka ja kahvitarjoilu. 3. Hankkeessa kehitettiin asiakaskysely sekä -palauteväylä yhdistyksen nettisivuille. Asiakaskysely pilotoitiin Vaatepankeilla. Tuloksena asiakastyytyväisyyskysely ja -palautekanava tukemaan toiminnan kehittämistä asiakasystävällisemmäksi. Hankkeen vaikutuksina Vaatepankkien asiakas- ja vapaaehtoismäärät kasvoivat hankkeen aikana. Kierrättäminen lisääntyi alueellamme. Sosiaalinen hyvinvoinnin voidaan katsoa lisääntyneen yhteisöllisyyden ja kohtaamisten kautta. Hankkeessa luodut materiaalit ja palautekanavat jäävät yhdistyksen käyttöön hankkeen päätyttyä. Myös alkanut työ kierrättämisen ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi jatkuu yhdistyksen työntekijöiden toimesta. Toteutus Hanke keskittyi Vaatepankki-toiminnan kehittämiseen tiedotuksen, toimintaedellytysten parantamisen sekä digitalisaation kautta. Hankkeen toteutus voidaan jakaa kolmeen osaan: 1. Tiedotusmateriaalin luominen eri sidosryhmille. Jotta asukkaat ja ammattilaiset löytävät Vaatepankin pal... Näytä lisää Hanke keskittyi Vaatepankki-toiminnan kehittämiseen tiedotuksen, toimintaedellytysten parantamisen sekä digitalisaation kautta. Hankkeen toteutus voidaan jakaa kolmeen osaan: 1. Tiedotusmateriaalin luominen eri sidosryhmille. Jotta asukkaat ja ammattilaiset löytävät Vaatepankin palvelut ja kierrättäminen lisääntyy, tarvitaan toiminnasta aktiivista tiedottamista. Hankkeessa kehitettin yhtenevät tiedotusmateriaalit asiakkaille ja ammattilaisille sekä päivitettiin tiedotus- ja koulutusmateriaalia vapaaehtoisten käyttöön. Tiedotusmateriaali on ajatonta ja monikäyttöistä, jolloin samaa materiaalia voidaan hyödyntää myös hankkeen jälkeen esim. Vaatepankeilla, neuvoloissa ja vaikkapa tapahtumissa. Luotu tiedotusmateriaali sisältää esitteitä, julisteita, ja koulutusvihkosia. 2. Yhteisöllisyyden edellytysten kehittäminen. Hankkeen aikana Vaatepankkien toimintaan ja toimipaikkoihin lisättiin edellytyksiä yhteisöllisyydelle. Yhteisöllisyyttä edistäviä tekijöitä, kuten lasten leikkinurkka, kahvitarjoilu tai paikka istahtaa ja vaihtaa kuulumisia asioinnin lomassa, lisättiin Vaatepankeille mahdollisuuksien mukaan. Tätä varten Vaatepankeille tehtiin pieniä hankintoja kuten tarjoiluastioita ja tuoleja. Myös Vaatepankin konseptia ja toimintaperiaatteita päivitettiin yhteisöllisempään suuntaan vapaaehtoisia kouluttamalla uuden hankkeessa luodun koulutusmateriaalin avulla. 3. Asiakaspalautekanavien kehittäminen. Hankkeessa kehitettiin asiakaskysely sekä -palauteväylä yhdistyksen nettisivuille palautteen keräämiseksi digitaalisesti. Hankkeen aikana kehitimme asiakaskyselyn sisällön mittareineen, sekä ratkaisun, jolla voimme kerätä kokemuksia ja palautetta asiakkailta Vaatepankeilla. Asiakaskysely pilotoitiin seitsemällä Vaatepankilla onnistuneesti hankkeen aikana haastattelukyselynä. Vastauksia saimme 113. Lisäksi loimme nettisivuille ratkaisun, jonka kautta voimme mahdollistaa palautteen antamisen nimettömästi myös nettisivujemme kautta. Hanke toteutui pääasiassa suunnitelman mukaisesti. Kaikkia hankkeen osioita toteutettiin hieman limittäin, mutta alussa pääpaino oli suunnitelmasta poiketen viestintämateriaaleissa. Tämä tarve nousi kentältä vapaaehtoisilta, jolloin päätimme aloittaa hankkeen toteutuksen viestintämateriaaleista asiakaspalautekanavien sijaan. Asiakaskyselyn toteuttamiseen emme päätyneet suunnitelman mukaisesti hankkimaan padeja, sillä vapaaehtoisille tehdyn kyselyn mukaan he halusivat mieluummin käyttää omia puhelimiaan kyselyn toteuttamiseen. Tämä osoittautui testissä toimivaksi ja vapaaehtoisille helpoksi tavaksi toteuttaa asiakaskyselyhaastattelut Vaatepankeilla. Hankkeen kustannukset toteutuivat isossa kuvassa hankesuunnitelman mukaisesti. Henkilöstökulut toteutuivat suunnitellun mukaan, toiminnankuluissa oli pieniä heittoja suuntaan ja toiseen budjetoituun nähden, kuten ennakoimmekin voivan tapahtua. Kokonaisuutena hanke onnistui hyvin ja toteutui suunnitellusti ilman haasteita. Tulokset Hankkeen tuloksena valmistui suunnitellusti tiedotusmateriaalia asiakkaille ja ammattilaisille sekä sisäiseen koulutuskäyttöön vapaaehtoisten parissa. Vaatepankkien asiakasluvut kasvoivat hankkeen aikana. Yhteistyö alueen ammattilaisten kanssa laajeni ja syveni kehitettyjen materiaalien toimit... Näytä lisää Hankkeen tuloksena valmistui suunnitellusti tiedotusmateriaalia asiakkaille ja ammattilaisille sekä sisäiseen koulutuskäyttöön vapaaehtoisten parissa. Vaatepankkien asiakasluvut kasvoivat hankkeen aikana. Yhteistyö alueen ammattilaisten kanssa laajeni ja syveni kehitettyjen materiaalien toimittamisen kautta. Olimme yhteydessä hankealueen kaikkien kuntien ammattilaisiin kuten neuvoloihin, diakoniatyöntekijöihin ja perhetyöhön. Vapaaehtoisiamme koulutettiin uusien materiaalien avulla yhteisöllisyys-teemaisesti syyskuun tilaisuudessa, johon osallistui n. 40 vapaaehtoista. Tuloksena toiminnassa ja toimipaikoissa näkyy enenevässä määrin yhteisöllisyyttä edistäviä tekijöitä, kuten lasten leikkinurkka, kahvitarjoilu ja paikka vaihtaa kuulumisia asioinnin lomassa. Vaatepankeille (Evijärvi, Lappajärvi, Lehtimäki, Vimpeli, Ylihärmä) tehtiin pieniä hankintoja hankkeen aikana, jotka edesauttavat toiminnan kehittymistä yhteisöllisemmäksi. Vaatepankki-toiminnan asiakas ja vapaaehtoismäärät olivat hankkeen aikana kasvussa. Varsinaiset vertailuluvut saamme vuosittain vuoden vaihteessa. Hankkeen tuloksena on asiakastyytyväisyyskysely. Kysely pilotoitiin Vaatepankeilla hankkeen aikana ja todettiin toimivaksi toteutuksen osalta vapaaehtoisten näkökulmasta. Haastatteluna toteutettu kysely pilotoitiin seitsemällä Vaatepankilla ja vastauksia kerättiin noin kuukauden aikana 113 asiakkaalta. Haastattelun myötä asiakas tuli kohdattua henkilökohtaisesti. Keräämämme asiakaspalaute oli yksinomaan hyvää ja saimme myös joitakin erinomaisia kehitysideoita eri Vaatepankeille asiakkailtamme. Kysely palvelee toimintaa myös hankkeen jälkeen ja jää pysyvästi yhdistyksen käyttöön. Hankkeesta ja sen tuloksista on viestitty monikanavaisesti niin asiakkaiden, vapaaehtoisten kuin ammattilaisten suuntaan yhdistyksen nettisivujen, somekanavien, sisäisen viestinnän kanavien, kuten uutiskirjeet ja wa-ryhmät, kautta sekä henkilökohtaisten yhteydenottojen kautta. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Hankkeen toimien vaikuttavuutta voidaan tarkastella hankeaikana kasvaneiden Vaatepankkien asiakas- ja vapaaehtoismäärien kautta. Yhä useammat ihmiset siis kierrättävät Vaatepankkien kautta ja uudet vapaaehtoiset omalta osaltaan mahdollistavat toiminnan ja kierrättämisen kasvua. Hankkeessa lu... Näytä lisää Hankkeen toimien vaikuttavuutta voidaan tarkastella hankeaikana kasvaneiden Vaatepankkien asiakas- ja vapaaehtoismäärien kautta. Yhä useammat ihmiset siis kierrättävät Vaatepankkien kautta ja uudet vapaaehtoiset omalta osaltaan mahdollistavat toiminnan ja kierrättämisen kasvua. Hankkeessa luodut tiedotusmateriaalit ovat tehostaneet viestintää Vaatepankki-palvelusta alueemme asukkaiden parissa. Myös syventynyt yhteistyö alueen ammattilaisten kuten neuvoloiden, diakonian ja perhetyön kanssa asiakasohjauksen muodossa lisää Vaatepankkien käyttöastetta ja lisää hyvinvointia alueen asukkaiden parissa myös jatkossa. Vapaaehtoisten kouluttamisen ja yhteisöllisyyden edellytysten lisäännyttyä yhä useampi asukas tulee hankkeen jälkeenkin kohdatuksi kasvaneen Vaatepankki-toiminnan parissa ja yhteisöllisyys ja sosiaalinen hyvinvointi alueella lisääntyy. Säännöllisesti toteutettavien asiakaskyselyiden myötä toimintaa voidaan kehittää asiakasystävällisempään suuntaan myös hankkeen jälkeen. Hankkeessa kehitetyt tiedotusmateriaalit sekä asiakaskysely ja -palautekanava jäävät yhdistyksen aktiiviseen käyttöön hankkeen päätyttyä. Hankkeen aikana aloitettu päämäärätietoinen työ yhteisöllisyyden lisäämiseksi Vaatepankki-toiminnassa jatkuu hankkeen jälkeen yhdistyksen työntekijöiden toimesta viestinnän keinoin ja kouluttamalla vapaaehtoisia säännöllisesti hankkeessa kehitettyjen materiaalien avulla. Vaatepankkitoiminnan kasvun ja kehittymisen myötä kierrätys ja yhteisöllisyys alueella lisääntyy myös tulevaisuudessa. Ympäristönäkökulmasta tämä lisää kestävää kehitystä ja ympäristövastullisuutta asukkaiden keskuudessa, kun kaikkea ei osteta kaupasta uutena. Alueen asukkaiden hyvinvointi lisääntyy yhä kehittyvän Vaatepankki-toiminnan yhteisöllisyyden, osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen kautta. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä AISAPARI ry Toteutuskunta VIMPELI Kokonaisrahoitus 38 530,80 € Yksityinen rahoitus 3 853,08 € Julkinen rahoitus 34 677,72 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 34 677,72 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 14 911,41 € Valtio: 12 830,77 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 6 935,54 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: