Hanke Kehittämishanke - 112108 Vahvat Vasikat ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry 01.12.2019 - 04.11.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vahvat Vasikat (VaVa) 1.12.2019-31.12.2022 Vahvat Vasikat VaVa hankkeen tavoitteena on parantaa vasikoiden terveyttä ja kasvua sekä vähentää vasikkakuolleisuutta alueen maitotiloilla. Tarttuvien tautien leviämistä ehkäistään lisäämällä maitotilayrittäjien tietoutta tarttuvista taudeista ja tautisuojauksen tärkeydestä. Pilottitilatoiminnassa etsitään hyviä käytäntöjä tilojen keskuudesta ja jaetaan niitä alueen maidontuottajille sekä sidosryhmille. Hyvien käytäntöjen kautta vasikkakuolleisuus vähenee, vasikat kasvavat tehokkaammin, ja hiehot poikivat kaksivuotiaina sekä kestävät karjoissa pitkään. Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä ovat maidontuotantotilat. Muina hyödynsaajina ovat naudanlihantuottajat sekä muut sidosryhmät, esimerkiksi meijerit, teurastamot, lomittajat ja muut vasikoiden parissa toimivat. Hankkeen toiminta-alueena on Etelä-Pohjanmaan maakunta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 112108 Aloituspäivämäärä 01.12.2019 Loppumispäivämäärä 04.11.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.2 Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Lihanauta eläinten hyvinvointi kotieläintuotanto lypsylehmä Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta SEINÄJOKI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: