Hanke
Valmisteluraha - 343185

Valmistelurahahanke biokaasutuotannon toteuttamiseksi Sysmä-Hartola alueelle

Sysmän kunta

- 31.05.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Valmistelurahahanke biokaasutuotannon toteuttamiseksi Sysmä-Hartola alueelle Hanke valmistelee Sysmä-Hartola alueen viljelijöiden asemaa ja yhteistoimintaa biokaasulaitoksessa. Sysmän ja Hartolan alueella tehtiin biokaasun esiselvitys- ja toteutettavuusselvitys alkuvuodesta 2025. Kartoituksista saatujen tulosten perusteella, alueella on kattava ja riittävän monipuolinen syötepohja ja myös kysyntää liikennebiokaasulle. Biokaasulaitoksen toteutuessa tiloilla olisi samalla mahdollisuus vähentää kasvihuonekaasupäästöjä sekä edistää kiertotaloutta. Samalla laitos voisi tuottaa kaasua liikennekäyttöön sekä kaasuverkkoon. Sysmän ja Hartolan alueelle biokaasulaitoksen perustamiselle on vankat taloudelliset, tekniset, ekologiset ja logistiset perustelut. Toteutettavuusselvityksen mukaan edellytykset laitoksen rakentamiselle ovat siis hyvät, ja nyt olisi erinomainen hetki viedä hanketta eteenpäin yhteistoiminnassa kiinnostuneiden yrittäjien ja kuntien kanssa. Biokaasulaitos tukee vihreää siirtymää monin tavoin. Maatalousperäisten jätteiden käsittely vähentää metaanipäästöjä ja tuotannossa syntyvä mädätysjäännös voidaan palauttaa tiloille lannoitteeksi. Biomassioista voi syntyä tiloille lisätuloja. Parhaassa tapauksessa voidaan luoda mallialue kiertotaloudelle ja uusiutuvan energian tuotannolle, mikä vahvistaa alueen elinvoimaa, elinkeinoja ja mahdollisesti luo uusia investointeja. Valmisteluhankkeen tarkoituksena on selkeyttää roolien ja vastuiden jakautumista viljelijöiden keskuudessa. Biokaasulaitoksen toteutus vaatii yhteistyötä ja työnjakoa. Kenellä on vastuu esimerkiksi biomassoista, kuljetuksesta, investoinneista ja laitoksen hallinnosta? Onko tarkoitus perustaa yhteinen projektiyhtiö, ja millaisilla ehdoilla viljelijät voivat olla siinä mukana? Tietoisuus erilaisista vaihtoehdoista (esim. pelkkä syötteen toimittaja vs. laitoksen osakas) auttaa viljelijöitä valitsemaan oman roolinsa hankkeessa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

343185

Loppumispäivämäärä

31.05.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ydinmaaseutu

Toimenpide

Valmisteluraha

Alatoimenpide

Ilmastoyhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Yritys- tai viljelijäryhmähankkeen valmisteluraha, 5 000 €

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO4

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt