Hanke Kehittämishanke - 170912 Valokuituyhteyksien tarvekartoitus Kihniöön Kihniön kunta 07.06.2021 - 22.11.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Taustaa Kihniön kunnanhallitus on päättänyt valokuituhankkeen aloittamisesta Kihniössä kokouksessaan 26.4.2021. Hankkeessa kunnan lisäksi on mukana myös Kehitys-Parkki, joka on Kihniön kunnan ja Parkanon kaupungin elinkeinoyhtiö. Kuluneen vuoden aikana etätyö on saanut aivan uuden merkityksen. Koneiden ja laitteiden kysyntä räjähti, samoin netin käyttö työpaikkojen ulkopuolella. Kihniössä on 700 vapaa-ajan asuntoa ja niiltä on tehty etätöitä viimeisen vuoden aikana pitkin Suomea sijaitseviin fyysisiin työpaikkoihin. Valokuitu on noussut esiin vahvasti. Kihniö on laajasti ja harvasti asuttu, mobiiliyhteydet eivät ole huippuluokkaa monessakaan kylässä. Valokuituyhteyksien osalta Kihniö on Pirkanmaan pohjakastia. Tällä hetkellä valokuituverkko on vain Kankarinkylässä ja Mäkikylässä. Kyläverkot rakennettiin Leader-rahoituksen avulla 2019-2020. Huonot tietoliikenneyhteydet asettavat haasteita etätyön tekemiselle ja varsinkin kunnan elinvoimaisuudelle. Muutoin etätyöhön vaadittavat puitteet ovat kunnossa, mutta valokuituyhteys puuttuu. Miksi Valokuituyhteyksien tarvekartoituksella on suuri merkitys Kihniön kunnan elinvoimaisuudelle. Valokuitu on erittäin merkityksellinen myös kunnassa toimiville yrityksille. Valokuituyhteyksillä voidaan tulevaisuudessa myös tehostaa terveydenhoitoa ja mahdollistaa digitaalisten välineiden käytön kotona-asumisen tukena. Tulevaisuudessa tämä turvaa monen maalla asuvan ikäihmisen kotona asumisen pidempään ja turvallisemmin. Haasteet Suurin haaste on pinta-alaltaan iso ja harvaan asuttu kunta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 170912 Aloituspäivämäärä 07.06.2021 Loppumispäivämäärä 22.11.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Toteutuskunta KIHNIÖ Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: