Hanke
Kehittämishanke - 343802

Vapaa Virtaankoski – vauhtia viimeistelyyn

Sysmän Tainionvirta Oy

- 31.05.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Tätä kehittämishanketta hallinnoi Sysmän Tainionvirta Oy, joka on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhtiö. Yhtiön kotipaikka on Sysmä. 11.11.2024 – 30.4.2025 välisenä aikana yhtiö on toteuttanut Virtaankosken ennallistamis- ja kunnostamishankkeen, budjetiltaan noin 1,3 miljoonaa euroa (alv 0 %). Päijänne-Leader ry:n rahoittamien Vapaa Virtaankoski ja Vapaa Virtaankoski II -hankkeiden aikana osallistettiin, verkostoiduttiin, kartoitettiin, ideoitiin, suunniteltiin, kaavoitettiin, luvitettiin, kilpailutettiin, tiedotettiin, haettiin ja saatiin rahoitusta niin, että urakka oli mahdollista toteuttaa ja nyt Virtaankoski on yksi eteläisen Suomen merkittävimpiä koskikohteita. Upea uusi kävelysilta yhdistää toisiinsa virran vastarannat, niiden tulevat, suunnitellut aktiviteetti- ja virkistysalueet kuten myös kunnostettavat rakennukset ja vanhan säilytettävän muinaismuistoksi luokitellun tien / sillan jäänteet. Koskessa on ”pedattuna” runsaasti kutualueita vaelluskaloille ja rakennuksista on tehty kunnostamissuunnitelmat. Tämä kaikki vaatii vielä työtä, virkistysfasiliteettien rakentamisen toteuttamisen, viimeistelyä ja koordinointia. Ja lisäksi, tämän toteutetun, ainutlaatuisen urakan hyvien käytänteiden ja oppien sekä upean alueen mahdollisuuksien esille tuomisen. Tarve ja tavoite on kosken ja sen ympäristön käytön ja potentiaalisten toimintojen kehitystyö niin asukkaiden virkistysarvot, hyvinvointi kuin myös liiketoimintamahdollisuudet huomioiden.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

343802

Loppumispäivämäärä

31.05.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ydinmaaseutu

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Tiedonvälityshankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Tiedonvälityshanke

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO0

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt