Hanke
Kehittämishanke - 291073

Vastuullinen kalastusmatkailu näkyväksi Pirkanmaalla -hanke

Kantri ry

- 31.10.2027

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Hanke kehittää Pirkanmaan kalastusmatkailua ja siihen liittyvien ekosysteemien välistä yhteistyötä yrittäjälähtöisesti. Kalastusmatkailua ei tunnisteta riittävän vakavasti elinkeinoksi kunnissa tai kuluttajille tarjolla olevaksi elämyspalveluksi. Yrittäjät kaipaavat tukitoimia, joilla voidaan mahdollistaa toiminnan reipasta laajentamista ja tunnettuuden lisäämistä. Näin ollen hankkeen pyrkimyksenä on kalastusmatkailun tunnettuuden ja erityisesti Pirkanmaan imagon vahvistaminen kalastusmatkailun kohteena kotimaassa. Hankkeella tavoitellaan myös uusien yrittäjien yleisen osaamisen vahvistamista palveluiden kehittämisessä ja digitalisoimisessa ja etenkin vastuullisessa matkailupalvelujen tuottamisessa. Lisäksi hankkeessa on tarkoitus vahvistaa toimijoiden varautumista ja sopeutumista ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin, sekä poliittisen maailmantilanteen tuomiin haasteisiin. Samat haasteet on tunnistettu valtakunnallisessa kalastusmatkailun kehittämisohjelmassa. Tavoitteisiin vastataan toteuttamalla toimenpiteiä, jotka on suunniteltu yrittäjien ja muiden toimijoiden toiveita kuunnellen. Toimenpiteet sisältävät muun muassa esiselvityksen Pirkanmaan kalastusmatkailun toimintaympäristöstä, verkostoitumista ja yhteisiä työpajoja, vertaistoimintaan tutustumismatkoja ja Pirkanmaan kalastusmatkailuportaalin luomisen. Hanke toteutetaan aikavälillä 1.10.2024–31.10.2027 ja sen kokonaisbudjetti on 201 671, 25 euroa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

291073

Loppumispäivämäärä

31.10.2027

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Ulompi kaupunkialue

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt