Hanke Kestävä kalastus ja vesien elollisten luonnonvarojen ennallistaminen ja säilyttäminen - 295840 Vauhtia vaellukseen II Maailman Luonnon Säätiö - World Wide Fund For Nature, Suomen rahasto sr 30.04.2024 - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Vauhtia vaellukseen II-hanke keskittyy poistamaan virtavesistä vaellusesteitä. Vaelluskalapopulaatiot ovat maailmanlaajuisesti hälyttävästi pienentyneet ja erityisen huolestuttavaa kehitys on ollut Euroopassa. Suomessakin lähes kaikki vaelluskalalajit ovat uhanalaisia. Suurin syy vaelluskalojen ahdinkoon ovat erilaiset virtavesien patorakennelmat, jotka katkaisevat vapaan uomajatkumon ja estävät vaelluskalojen pääsyn lisääntymisalueilleen ja sieltä pois. Suomessa vaelluskaloille esteellisiä patoja on noin 2 000–3 000, minkä lisäksi esteellisiä tierumpuja arvioidaan olevan noin 30 000. Suomessa vaellusesteiden poistaminen on saanut viime vuosina kiitettävästi poliittista huomiota ja siihen on ohjattu myös kansallista rahoitusta. Vaellusesteiden suuri määrä korostaa kuitenkin, että padonpurkuhankkeisiin tarvitaan paljon toimijoita hallinnoimaan hankkeita alusta loppuun ja monesti nämä toimijat tarvitsevat taloudellisten resurssien lisäksi asiantuntija-apua ja kannustusta. Viimeisen kuuden vuoden aikana WWF on yhteistyökumppaneineen poistanut 55 vaellusestettä ja 25 estettä on toteutuksen eri vaiheissa ja WWF:llä on siten vankka kokemus vaellusesteiden poistamisesta. Tätä työtä on pääsääntöisesti tehty aiemmissa EMKR-rahoitteisissa hankkeissa. WWF:n strategian mukaisesti työtä on sitouduttu jatkamaan, kunnes kaikki turhat vaellusesteet Suomen vesistöistä on poistettu. WWF jatkaa yritys- ja yksityisrahoituksen kanavoimista vaellusesteiden poistoon. Hankkeen toimenpiteistä ja tuloksista viestitään aktiivisesti sekä suurelle yleisölle, että kohderyhmille. Hanke vastaa YK:n biodiversiteettisopimuksen ja EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteisiin. Lisäksi hanke toteuttaa kansallista kalatiestrategiaa ja edistää Petteri Orpon hallitusohjelmaa, EU:n vesipuitedirektiivin tavoitteita sekä EU:n Itämeren alueen strategian toteuttamista parantamalla vaelluskalakantojen tilaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027 Hankenumero 295840 Aloituspäivämäärä 30.04.2024 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kestävä kalastus ja vesien elollisten luonnonvarojen ennallistaminen ja säilyttäminen Alatoimenpide 1.6 Vesiympäristön biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelun ja ennallistamisen edistäminen Toimenpiteen tyyppi Kalastuksen kehittäminen ja investoinnit sekä ympäristötoimet Toimenpiteen tarkenne Ympäristön ja kalavarojen tutkimus- ja kehittämishankkeet Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta HELSINKI Kokonaisrahoitus 342 704,50 € Yksityinen rahoitus 68 540,90 € Julkinen rahoitus 274 163,60 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 274 163,60 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 135 710,98 € Valtio: 138 452,62 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: