Hanke
Kehittämishanke - 20200

Vehmassalon vesistöjen hoito- ja käyttösuunnitelma

Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistys ry

04.04.2016 - 22.06.2020

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Vehmaalaiset perustivat Vehmaan vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistyksen pahan leväkesän jälkeen syksyllä 2014. Useiden alueen järvien tila on heikentynyt vuosikymmeniä ja alueen suurimman vesimuodostuman Vehmassalmi-Himoistenperän tila on 2010 luvulla heikentynyt tyydyttävästä välttävään. Vesistöherätyksen on aiheuttanut erityisesti virkistyskäyttöä haittaava umpeenkasvu, vesien sameus ja leväisyys. Hankkeessa laaditaan Taivassalon Vehmassalmen valuma-alueen ja Vehmaan vesistöjen, pienten järvien ja Vehmassalmen, kemiallisen ja ekologisen tilan parantamiseen tähtäävä toimenpidesuunnitelma ja vesistöjen virkistyskäyttösuunnitelma. Suunnitelman tiedonkeruu toteutetaan talkoilla ja asiantuntijatyötä vaativat osuudet ostopalveluna. Lisäksi hankkeessa tehdään vesistöasiaa tunnetuksi tapahtumien ja viestinnän avulla. Hanke pyrkii aktivoimaan ja osallistamaan paikallisia ja vapaa-ajanasukkaita sekä lisäämään toimijoiden yhteistyötä päätavoitteensa ohessa. Moni yhdistyksen aktiivitoimija on maataloustuottaja ja näin merkittävässä roolissa käytännön toimenpiteiden kannalta. Hanke on syntynyt kansalaisaktiivisuudesta ja on toteutus on eräänlainen pilotointi vapaaehtoistyön ja asiantuntijatiedon yhdistämisestä osallistavasti sektorilla, jolla erityisasiantuntemus on välttämätöntä tehokkaan toiminnan aloittamiseksi.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

20200

Aloituspäivämäärä

04.04.2016

Loppumispäivämäärä

22.06.2020

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.1 Selvitykset ja suunnitelmat

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Selvitykset ja suunnitelmat

Hankeluonne

Alueiden välinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt