Hanke Kehittämishanke - 12042 Velkuan saaristotalo Sinervo Pro Sinervo ry 01.01.2016 - 28.06.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Velkuan ja Livonsaaren alueen saaristo- ja maaseutuidentiteetti ovat murrosvaiheessa. Saariston perinteisille elinkeinoille ja taitajille ei juurikaan enää ole jatkajia. Hankkeen tavoitteena on tukea alueen saaristolaisuuteen, paikallistietämykseen ja perinteisiin pohjautuvaa kestävää kehitystä. Hankkeen avulla pyritään tukemaan rikkaan paikalliskulttuurin jatkuvuutta nykypäivässä. Toimintojen kohderyhmänä ovat etenkin lapsiperheet, ikäihmiset ja nuoret. Hankkeen avulla lisätään myös ihmisten aktiivisuutta oman alueensa toimijoina ja asiantuntijoina, sekä pyritään vahvistamaan ja laajentamaan kumppanuuksia eri toimijoiden välillä. Hanke toteuttaa saaristolaisuuteen, alueen perinteisiin ja taitoihin sekä saaristoluontoon liittyviä toimintoja, mm. perinnetiedon keräämisen ja dokumentoinnin, koulutuksen ja kurssitoiminnan avulla, sekä saaristolaiskasvatusmateriaalin tuottamisella päiväkoti- ja kouluikäisten lasten käyttöön. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 12042 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 28.06.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kulttuuri kylätoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Varsin Hyvä ry Toteutuskunta NAANTALI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: