Hanke
Kehittämishanke - 266473

Verkostosta vetovoimaa

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry

- 29.06.2026

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Kuntien rooli on muuttunut viime aikoina yhteiskunnassa ja ympäröivässä maailmassa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Uudessa tilanteessa kuntien rooli painottuu entistä enemmän elinvoiman, yleisen viihtyvyyden ja elinkeinojen kehittämiseen. Pienten maaseutukuntien resurssit ovat hyvin rajalliset sekä pito- ja vetovoimaan, että matkailun kehittämiseen liittyvissä asioissa. Tässä koko Leader-alueen kattavassa hankkeessa pyritään aktiivisin toimenpitein lisäämään alueen vetovoimaa maallemuutosta haaveilevien, monipaikkaisten ja työpaikkaa etsivien kannalta. Nykyiset asukkaat pyritään myös pitämään alueella ja nuorille luodaan siteitä kotiseutuun niin, että he joko jäävät alueelle tai palaavat myöhemmin. Kantavana ajatuksena on, että yhdistämällä voimat saadaan vaikuttavuutta ja näkyvyyttä ja rakentamalla yhtenäisiä toimintatapoja saadaan hankkeen toimenpiteille jatkuvuutta myös hankkeen jälkeen. Toisena kärkenä hankkeessa on matkailun kehittäminen alueen luontaisista vahvuuksista lähtien ja Geopark-brändin alla aloitetun kehittämistyön määrätietoinen jatkaminen.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

266473

Loppumispäivämäärä

29.06.2026

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Maaseudun paikalliskeskukset (kaupunkien läheinen maaseutu)

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Naiset Merikarvian etätyötilojen yhteisötiloissa keskustelemassa.
Etätyötiloja kehitetään Verkostosta vetovoimaa -yhteistyöhankkeen voimin Leader Pohjois-Satakunnan yhdeksässä kunnassa.

Asuinpaikan valintaan vaikuttavat merkittävästi työpaikka ja työnteon mahdollisuudet. Koronapandemian myötä etätyöstä on tullut entistä yleisempää, ja se on jalostunut joustavaksi monipaikkaiseksi työskentelyksi. Tämä kehitys vaatii työnantajilta pitkäjänteistä näkemystä ja halua tarjota työntekijöille joustavia työnteon mahdollisuuksia.

Samalla se asettaa paineita kunnille ja kaupungeille tarjota sopivia tiloja, jotta asukkaat voivat työskennellä kotipaikkakunnalta käsin. Etätyöpisteiden tarjoaminen paikkakunnalla tulisi nähdä myös mahdollisuutena houkutella uusia asukkaita muuttamaan alueelle sekä etätyölomalaisia ja kesäasukkaita viipymään entistä pidempään.

Noora-Mari Syväluoma ja Noora Elonen työskentelevät Leader Pohjois-Satakunnan hallinnoimassa Verkostosta vetovoimaa -yhteistyöhankkeessa, jonka toimisto sijaitsee Kankaanpäässä, mutta toiminta-alue kattaa yhdeksän kuntaa. Etätyöpiste löytyi kuitenkin omasta kunnasta Merikarvian kunnanvirastolta.

Lue lisää etätyötilojen kehittämisestä ja kokemuksista Merikarvian etätyötiloista täältä.

ETSINTÄKUULUTUS TYHJILLÄÄN OLEVILLE ASUNNOILLE! 

Etsimme tyhjillään olevia asuntoja, huoneistoja ja mökkejä Pohjois-Satakunnan ja Luoteis-Pirkanmaan alueelta, jonka omistaja olisi valmis vuokraamaan tai myymään. Pidetään maaseutu elävänä ja kauniit rakennukset asuttuna.  

Ilmoittaudu mukaan, niin tulemme valokuvaamaan kohteesi ja tarjoamme sille näkyvyyttä sosiaalisen median kanavissa. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä linkistä. 

HEI YRITTÄJÄ – varmista tulevaisuuden osaajat yrityksessäsi! 

Haluaisitko näkyvyyttä yrityksellesi ja samalla mahdollistaa paikkakunnan nuorten työllistyminen omalle kotipaikkakunnalle?  

Verkostosta vetovoimaa -yhteistyöhanke tarjoaa sinulle mahdollisuuden markkinoida yritystäsi ja työpaikkoja nuorille videoiden kautta. Kuvaamme yrityksessäsi nuorten työ- ja harjoittelupaikkoja esittelevän videon ja jaamme sitä alueen oppilaitoksiin. Tehdään yhdessä paikkakunnan parhaista työpaikoista hitti nuorten keskuudessa! 

Kiinnostuitko? Kurkkaa lisätiedot tästä linkistä. Voit ilmoittaa yrityksesi mukaan tästä linkistä

Haluaisitko muuttaa maalle? Onko sinulla asunto etsinnässä?

Verkostosta vetovoimaa -yhteistyöhankkeen tyhjien asuntojen kartoittaminen on edennyt hyvää vauhtia. Olemme koonneet meille ilmoitetut kohteet yhteen paikkaan. Käy lukemassa hankkeen työstä ja löydä itselle oma koti maaseudulta: https://aktiivinen.fi/blog/koti-maalta/
Meille voi edelleen ilmoittaa tyhjillään olevia asuntoja Leader Pohjois-Satakunnan toiminta-alueella. Me kuvaamme ja markkinoimme kohdettasi. Ilmoita asuntosi mukaan lomakkeella.
Verkostosta vetovoimaa -yhteistyöhanke kehittää Leader Pohjois-Satakunnan alueen elinvoimaisuutta yhteistyössä kuntien ja yrittäjien kanssa. Hanke on Euroopan maaseuturahaston osarahoittama. Hankeaika 1.1.2024-30.6.2026
Hankkeen työntekijä kuvaa tyhjillään olevaa asuntoa maaseudulla.
Hankkeen työnä kartoitetaan, kuvataan ja markkinoidaan alueen tyhjillään olevia asuntoja.

Kuntien matkailuvaltit esiin!
 
Nykypäivän matkailija etsii tietoa matkakohteistaan erilaisilta digitaalisilta alustoilta. Näin ollen on tärkeää, että myös kuntien kauniit ja persoonalliset matkailukohteet ovat selkeästi näkyvillä erilaisilla digitaalisilla alustoilla.
 
Kunnilla on nyt mahtava tilaisuus saada kansallista näkyvyyttä omille luontomatkailukohteilleen uudistuneella Luontoon-palvelulla, jonne tulee näkyviin Metsähallituksen ylläpitämien kohteiden lisäksi myös kuntien ylläpitämiä kohteita.
Verkostosta vetovoimaa -yhteistyöhankkeen sekä SAMK:n Nature Trails -hankkeen yhteistyöllä kehitetään kuntien matkailullista näkyvyyttä. Lue lisää artikkelista!

Blogit

Tapahtumat

Hankkeen yhteyshenkilöt

2 jäsentä