Hanke Kestävä vesiviljely, jalostus ja kauppa - 249610 Vesiviljelyn kehittämisohjelma Luonnonvarakeskus 06.06.2023 - 30.06.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa muodostetaan vesiviljelyn kehittämisohjelmaa (VEKE) toteuttava konsortio, johon alkuvaiheessa kuuluvat Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos, Ruokavirasto, Metsähallitus, Suomen Kalankasvattajaliitto, Ammattiopisto Livia, Turun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto. VEKEn tavoitteena on kotimaisen vesiviljelyn kasvun edellytysten parantaminen, vesiviljelyä tukevan innovaatioverkoston kehittäminen, osaavan työvoiman turvaaminen, ja kotimaisen sekä kansainvälisen lisärahoituksen hyödyntäminen em. teemoihin. Vesiviljelyn kehittämisohjelman ensimmäinen päätavoite on "Kasvua elinkeino- ja ympäristötavoitteet yhteensovittamalla” ja kehittämisen painopisteitä 1. ympäristövaikutusten arviointi ja säätely, 2. merikasvatuksen alueet, toimintamallit ja teknologiat, sekä 3. ominaiskuormituksen ja hiilijalanjäljen pienentäminen. Toinen päätavoite on "Kannattavuutta uusista toimintatavoista ja menetelmistä" ja kehittämisen painopisteet 1. kalojen hyvinvointi, 2. digitaaliset ratkaisut, 3. poikastuotannon ja emokalastojen hallinta, sekä 4. kalatuotteiden laatu. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027 Hankenumero 249610 Aloituspäivämäärä 06.06.2023 Loppumispäivämäärä 30.06.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kestävä vesiviljely, jalostus ja kauppa Alatoimenpide 2.1 Kestävän vesiviljelytoiminnan edistäminen Toimenpiteen tyyppi Kestävä vesiviljely Toimenpiteen tarkenne Vesiviljelyn innovaatiot, kehittäminen ja neuvonta Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Monipaikkainen tapahtuma 26.3. - 27.3.2025 Kevään 2025 kalaterveyspäivä ja kalafoorumi Tapahtuman järjestää: Luonnonvarakeskus LUKE, Pro Kala ry, Ruokavirasto, Suomen kalankasvattajaliitto Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Toteutuskunta JYVÄSKYLÄ Kokonaisrahoitus 1 800 000,00 € Julkinen rahoitus 1 800 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 800 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 891 000,00 € Valtio: 909 000,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: