Hanke Kehittämishanke - 278839 Vieraslajit Veks! Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Ekokymppi toteuttaa alueiden välistä hanketta Oulujärvi Leaderin ja Elävä Kainuu Leaderin alueilla eli kaikissa Kainuun kunnissa ja Vaalassa; yhteisessä hankkeessa pidetään lähiympäristöstä huolta edistämällä vieraslajien torjuntaa ja torjumalla niitä. Kahden kesän aikana pidetään talkoita joka kunnassa, ja viedään vieraslajityötä kyliin ja lähiöihin. Yleisimpien vieraskasvien lisäksi hankkeessa torjutaan myös minkkiä ja supikoiraa, ja tarkkaillaan uusien potentiaalisten haittalajien leviämistä. Koko alueelle tarjotaan myös apua jättiputken torjuntaan niin yksityisille, kuin julkisillekin maille. Hankkeen tavoitteena on edistää vieraslajitietoisuuden leviämistä, ja tehdä myös konkreettista torjuntatyötä. Vaikutukset yleiseen ilmapiiriin edistävät hyvähenkistä keskustelua ja talkoohenkeä, ja auttavat Kainuun monimuotoisen luonnon säilymistä, ja perinnemaisemien vaalimista. Vieraslajien torjunnasta pyritään tekemään Kainuussa helppoa ja mukavaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 278839 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ulompi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Ilmastoyhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO4 Asiasanat Kokeilu, innovaatio Kylä Luonnon monimuotoisuus Monimuotoisuus Sovellukset ja alustat Vieraslajit Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Ville Juntunen Hanketoimija Oulujärvi Leader, Elävä Kainuu Leader Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Oulujärvi LEADER ry Toteutuskunta KAJAANI Kokonaisrahoitus 119 260,24 € Julkinen rahoitus 119 260,24 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 94 215,60 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 51 281,90 € Valtio: 24 090,58 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 18 843,12 € Muu julkinen tuki: 25 044,64 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 79,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Ville Juntunen Hanketoimija Hankkeesta muualla vieraslajitveks.fi Instagram Facebook Jaa: