Hanke Kehittämishanke - 164506 Viestintämylly Hämeen Mokia ry 01.10.2021 - 01.10.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hauhon, Lammin ja Tuuloksen pitäjien alueen toimijoiden viestinnällisten valmiuksien kehittäminen. Viestinnän kehittämisellä tavoitellaan alueelle lisää tunnettavuutta ja elinvoimaa. Tuotetaan mediaan paikallista sisältöä ja jaetaan sitä myös muille kohderyhmille kuin paikallisille asukkaille. Koronapandemia muuttaa paikallistoimijoiden ja yritysten arkea pitkäksi aikaa, ehkä monelta osin lopullisesti. Muutoksia on tullut esimerkiksi toimintatavoissa, kuten etätyössä. Näihin muutoksiin ja tuleviin mahdollisiin poikkeusoloihin voimme vastata oikea-aikaisen ja vaikuttavan viestinnän avulla. Maaseutu kiinnostaa koronapandemian takia mahdollisena turvallisena asuinpaikkana ja yritystoi-minnan sijoituspaikkana. Hankkeen avulla terävöitämme mielikuvaa alueestamme ja näin markkinoimme tapahtumien ja viestinnän avulla aluetta uusille asukkaille ja yrittäjille. Vuotuiset tapahtumat myös kesäajan ulkopuolella lisäävät toiminnallisuutta ja nuorten ymmärtämys kotiseudun kehittämisestä otetaan huomioon. Erinomaisena lisänä pyöritämme lyhytaikasta paikallisradiota, mikäli lupia on saatavana. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 164506 Aloituspäivämäärä 01.10.2021 Loppumispäivämäärä 01.10.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat viestintä Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Linnaseutu ry Toteutuskunta HÄMEENLINNA Tukiprosentti: 90,00 % Jaa: