Hanke Kehittämishanke - 272719 Vihreä seikkailu – Green Adventures Kuudestaan ry - 28.02.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen teemoja ovat oman kotiseudun vahvuuksien esille nostaminen, osallisuuden ja tiimityöskentelyn vahvistaminen sekä nuorten luontosuhteen kehittäminen. Kestävän kehityksen osa-alueita, luonto- ja erätaitoja ja esimerkiksi ekologisia valintoja arjessa ja myös matkailussa nostetaan esiin. Teemoja käsitellään paikallisin ja kansainvälisin toimenpitein, joita toteutetaan yhteistyökumppaneiden kanssa. Kuudestaan ry:n toimialueella: Alavudella, Kuortaneella, Soinissa ja Ähtärissä nuoria kiinnostaa erityisesti mahdollisuus kansainvälistymiseen. Paikallisilta nuorilta nousseiden toiveiden ohella tarve tähän on selkeästi olemassa tilastojen valossa, sillä Etelä-Pohjanmaa on Suomen vähiten kansainvälistynyt maakunta monella mittarilla. Hankkeessa nuorille tarjotaan mahdollisuuksia kansainvälistymiseen sekä kotimaassa että ulkomailla. Tässä tavoitteen toteuttamisen mahdollistaa myös Kuudestaan ry:lle myönnetty Erasmus+ -ohjelman akkreditointi, joka tuo rahoituksen keskimäärin kolmesta neljään nuorisovaihtoon vuodessa. Hanketta toteutetaan yhteistyössä Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin nuoristoimen ja Töysän 4H-yhdistyksen kanssa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 272719 Loppumispäivämäärä 28.02.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Nuoret Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kuudestaan ry Toteutuskunta ALAVUS Kokonaisrahoitus 65 385,60 € Yksityinen rahoitus 6 538,56 € Julkinen rahoitus 58 847,04 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 58 847,04 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 25 304,22 € Valtio: 21 773,41 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 11 769,41 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeesta muualla www.kuudestaan.net Jaa: