Hanke Kehittämishanke - 56749 VIRMA – virree savolaene muaseuvun yritys MTK-Leppävirta ry 01.01.2018 - 31.12.2021 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus VIRMA - virree savolaene muaseuvun yritys -hankkeen taustalla on tarve tehdä toimenpiteitä maaseudun työpaikkojen säilyttämiseksi. Kaikki maaseutuyritykset eivät pysty jatkamaan nykyisillä toimintamalleillaan vaan tarvitaan tukea tuotannon ja yritystoiminnan kehittämiseen ja uusien tulolähteiden etsimiseen. Maaseudun kehittäminen ja kehittyminen on erittäin tärkeää kuntien ja seutujen elinvoiman kannalta mm. työllisyyden parantamisen, verotulojen kertymisen, sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisyn, infrastruktuurin ja palvelurakenteen säilyttämisen vuoksi. Tähän tarpeeseen vastataan koulutushankkeella, jonka tavoitteena on tuoda esille erilaisia toimintatapoja maaseudun yritystoiminnan kehittämiseen ja monipuolistamiseen, lisätä yhteistyön kehittymistä eri muodoissaan maaseutuyrittäjien keskuudessa sekä edistää maaseutuyrittäjyyttä ja positiivisen asenteen syntymistä. Koulutus muodostuu perinteisten asiantuntijaluentojen lisäksi runsaista tilaesittelyistä, työpajapäivistä ja pienryhmissä tapahtuvasta valmennuksesta. Inspiroivilla kouluttajilla ja osallistavalla valmennuksella pureudutaan aidosti uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin sekä niiden toteuttamiskelpoisuuteen koulutettavien kohdalla. Koulutettavien tietotaidon karttumisen myötä pyritään lisäämään heidän muutosvalmiuttaan. Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on Leppävirran, Suonenjoen, Karttulan sekä Tervo-Vesannon alueiden maa- ja metsätalousyrittäjät ja muut maaseudun mikroyritykset sekä maaseutuyrittäjyyttä harkitsevat nuoret. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 56749 Aloituspäivämäärä 01.01.2018 Loppumispäivämäärä 31.12.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka ei kohdistu tietylle toimialalle tai toimijajoukolle (90 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kestävä liiketoiminta Uusi liiketoiminta Yritystoiminnan aloittaminen maatilojen monialaisuus verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Toteutuskunta LEPPÄVIRTA Kokonaisrahoitus 99 826,00 € Yksityinen rahoitus 9 982,60 € Julkinen rahoitus 89 843,40 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: