Hanke
Kehittämishanke - 33498

Visiitti

Leader Viisari ry

14.09.2016 - 17.04.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Viisarin Visiitti -teemahankkeella edistetään maaseutualueiden kestävyyttä ja elinvoimaisuutta tukemalla maaseudun toimijoiden kehittämistyötä. Hankkeessa tuetaan maaseudun yhteisöjen ja yrittäjien omatoimista kehittämistä kannustamalla heitä etsimään vaihtoehtoisia näkökulmia ja toimimisen tapoja oman toiminta-alueensa ulkopuolelta opintomatkojen muodossa. Opintomatkat ovat yleensä mukana hankkeissa omana toimenpiteenään, jolloin ne profiloituvat juuri kyseisen hankkeen mukaan. Tällöin opintomatkat eivät välttämättä kohdennu samassa määrin hankkeen ulkopuolisille toimijoille, siitäkin huolimatta että ne olisivat kaikille avoimia. Samasta profiloinnista johtuen osa toimijoista voi myös vierastaa osallistumasta jonkun tietyn hankkeen opintomatkalle. Toinen hankkeisiin sisällytettyjen opintomatkoihin liittyvä ongelma on niiden jälkijättöisyys ja se, että ne toteutetaan valmiiksi asetettujen raamien puitteissa. Hankkeen toteuttaja on jo hankesuunnitelmassa joutunut jollain tavalla rajaamaan joko matkan kohdetta, osallistujamäärää tms. Maaseudun toimijoille opintomatkat tuodaan ikään kuin valmiiksi tarjottimella, jolloin niitä ei välttämättä osata hyödyntää kaikessa määrin. Visiitti -teemahanke tarjoaa mahdollisuuden tehdä opintomatkoja uteliaisuuden ja oivalluksien hengessä, ilman liiallisia ennakkorajoituksia. Visiitti-teemahankkeen toimenpiteet eli matkat voidaan nähdä toimivan pajamaisina hankehautomoina, joissa odotetaan syntyvän uusia hankeaihioita. Teemahankkeessa tukea siirretään toimenpiteiden toteuttajille, jotka hakevat hankkeen toimenpiteillä uudenlaisia menetelmiä ja malleja toiminnan parantamiseksi. Tuen hakijana voivat olla esim. yhdistykset, säätiöt, kehittämisyhtiöt ja kunnat. Tukiprosentti on kaikille hakijoille sama.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

33498

Aloituspäivämäärä

14.09.2016

Loppumispäivämäärä

17.04.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt