Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 122085 Voimantalon katon ja julkisivujen turvallisuus- ja kunnostussaneraus Västilän Voima r.y. 01.05.2020 - 24.01.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hanke on jatkoa ja samalla päätösvaihe Västilän Voimantalon n. 10 vuotta kestäneelle perusteelliselle kunnostukselle. Kunnostuksen aiemmissa vaiheissa on parannettu kyläalueen ainoan kylätaloksi muodostuneen, riittävän suuren kokoontumis-, juhla- ja liikuntatilan energiatehokuutta, turvallisuutta, käytännöllisyyttä ja vetovoimaisuutta Tässä hankkeessa keskitytään erityisesti turvallisuuteen (lumien liukesteet jyrkällä katolla) sekä talon ulkorakenteiden kestämiseen ja ulkonäköön (osittainen ulkoseinien maalaus, roiskevedeltä ja lumilta suojaavat ovikatokset, ikkunoiden vuorilautojen saneeraukset ja maalaukset). Samalla piha-alueen ulkogrillikatoksen ulkoasu ja tyyli viimeistellään vastaamaan päärakennuksen (Voimantalo) tyyliä. Aiempien ja myös tämän hankkeen päätavoitteet ovat olleet pienen, muutoin taantuvan kyläalueen vilkastuttaminen ja siten elinvoimasuuden parantaminen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 122085 Aloituspäivämäärä 01.05.2020 Loppumispäivämäärä 24.01.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kantri ry Toteutuskunta ORIVESI Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: